
Parikymmentä vuotta sitten Vuosaaren Lions Club sai ajatuksen, että pitäähän Helsingin tytär-kaupungilla olla oma vaakuna, ja niinpä perustettiin Vuosaari - Seuran, Vuosaaren Seurakunnan ja Vuosaarisäätiön kanssa vaakunatoimikunta, johon kutsuttiin taiteilijoita ja vuosaarelaisia taiteenystäviä suunnittelemaan ja toteuttamaan Vuosaaren vaakuna.
Helsingin Vuosaari on muutaman muun saaresta muodostuneen kaupunginosan tapaan selvärajainen alue. Sen yhdistää mantereeseen vain lyhyehkö merestä noussut kannas, joka sekin jää korkean veden aikana suurimmaksi osaksi veden alle.
Saarelaisuus kehittää yhtenäisyyttä ja nostaa omanarvontuntoa, niin Vuosaaressakin, missä paikallistunne vielä vahvistui 60 - luvulla alkaneen voimakkaan hartiapankki-rakentamisen ansiosta. Pientalojen lisäksi tehtiin myös kerrostaloja ja asuntoja yli kymmenelle tuhannelle asukkaalle. Talkoissa tutustuttiin ja vedettiin yhtä köyttä. - Samalla innolla tehtiin myös silta ja uimahalli, jotka myöhemmin myytiin kaupungille. Lions Club syntyi myös yhteisöllisyyden merkkinä ja niinkuin moni muu yhdistys ja seuratuolloin.
Kaiken mainitun seurauksena Vuosaari ei ole pelkkä harmaa lähiö, vaan paremminkin tytärkaupunki, joka kaiken lisäksi sijaitsee kauniissa ympäristössä hyvien liikenneyhteyksien varrella.
22.5.2012 12:30
Tustustuminen Neste Oil Sköldvik ja klubikokous
4.6.2012 18:30
Klubikokous