Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Vuosaari

Auta lasta, auta perhettä -keräys

Auta lasta - auta perhettä -avustuskeräys kauppakeskus Columbuksessa lauantaina 30.11. klo 10-14.

”Auta Lasta - auta perhettä” on helsinkiläisten Lions Clubien Vuosaari ja Soihdut yhdessä järjestämä perinteinen avustuskeräys. Se toteutetaan yhdessä Ensi- ja turvakotien liittoon kuuluvan Pienperheyhdistyksen kanssa, siten että klubit vastaavat kampanjasta ja lahjoitusten keruusta ja Pienperheyhdistys lahjoitusten toimituksesta ja jakelusta apua tarvitseviin vuosaarelaisiin perheisiin.

Avustusidea on yksinkertainen: kauppaan saapuvia asiakkaita pyydetään ostamaan yksi ylimääräinen tuote kaupasta ja lahjoittamaan se keräykseen. Tuotteet voivat olla esimerkiksi pilaantumatonta ruokaa kuten säilykkeet, jauhot, myslit, näkkileivät, samoin kaikki hygieniatuotteet, sekä lasten lelut, pelit ja vaatteet. Siis oikeastaan kaikki mitä kaupasta voi ostaa, paitsi tuoreet elintarvikkeet.

Leijonat ovat toteuttaneet suositun "Auta lasta, auta perhettä" -avustusprojektin jo useita kertoja. Avustuskeräys on saanut asiakkailta positiivisen vastaanoton ja kaikilla kerralla on voitu toimittaa merkittävän määrä tavaraa avuntarvitsijoille.

 

Keräyspisteet sijaitsevat kauppakeskus Columbuksessa K-Supermarketin sekä S-marketin kassalinjastojen edustalla. Keräyspisteet on näkyvästi merkitty ja kerääjillä on yllään Lions-liivit.

Leijonat tähdentävät, että kaikki apu on merkittävää. Toivottavasti Sinäkin osallistut!



Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin