Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Vuosaari

Auta lasta, auta perhettä -tuotekeräys lauantaina 25.11.2017

Lauantain Auta lasta, auta perhettä -keräys kauppakeskus Columbuksessa onnistui yli odotusten: sekä LC Helsinki/Vuosaari että LC Helsinki/Soihdut saivat kerättyä 8 täyttä kärryä tavaraa jaettavaksi Pienperheyhdistyksen kautta vuosaarelaisille yhden huoltajan talouksille. Suuri kiitos kaikille keräykseen osallistuneille!






































 

 

Auta Lasta - Auta Perhettä on avustuskeräys, jonka kohteena ovat yhden vanhemman taloudet. Avustustoimi toteutetaan yhdessä Ensi- ja turvakotien liittoon kuuluvan  Pienperheyhdistyksen  kanssa, siten että lionsklubit vastaavat kampanjasta ja lahjoitusten keruusta ja Pienperheyhdistys  lahjoitusten toimituksesta ja jakelusta apua tarvitseviin vuosaarelaisiin perheisiin.

Avustusidea on yksinkertainen, kauppaan saapuvia asiakkaita pyydetään ostamaan yksi ylimääräinen tuote kaupasta ja lahjoittamaan se keräykseen. Tuotteet voivat olla esimerkiksi pilaantumatonta ruokaa kuten säilykkeet, jauhot, myslit, näkkileivät, samoin kaikki hygieniatuotteet, sekä lasten lelut, pelit ja vaatteet. Siis oikeastaan kaikki mitä kaupasta voi ostaa, paitsi tuoreet elintarvikkeet.

Lions-Club on toteuttanut suositun "Auta Lasta, Auta Perhettä" avustusprojektin jo useita kertoja . Avustuskeräys on saanut asiakkailta positiivisen vastaanoton ja kaikilla kerralla on voitu toimittaa merkittävän määrä tavaraa avuntarvitsijoille Ensi- ja turvakotien liiton ja Pienperheyhdistyksen kautta. 

 

Toteutamme keräyksen yhteistyössä Lions Club Soihtujen kanssa. Keräyspisteet sijaitsevat Columbuksessa K-Supermarketin sekä S-marketin kassalinjastojen edustalla. 
Keräyspisteet on näkyvästi merkitty ja kerääjillä on yllään Lions-liivit. 

Leijonat tähdentävät että kaikki apu on merkittävää. Toivottavasti sinäkin osallistut!



Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin