Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-E

LC Ikaalinen /

Kyrösjärvi

Yleistä

 

Lions Club Ikaalinen / Kyrösjärvi

 

Lionstoiminta tarjoaa mahdollisuuksia palvella avun tarpeessa olevia ihmisiä, jolloin saat myös omaan elämääsi uutta sisältöä. 

 

Mottomme on: Me Palvelemme – We Serve.

 

Teemme vapaaehtoistyötä niin lasten kuin nuorten terveen elämän ja kehityksen turvaamiseksi sekä ikääntyneiden, perheiden, vammaisten ja muiden apua tarvitsevien tukemiseksi. Keskitymme toiminnassamme ensisijaisesti toimintaan Ikaalisissa, mutta kansainvälisenä järjestönä kohdistamme tarvittaessa apuamme muuallekin. 

 

Klubit keräävät varoja avustuskohteisiinsa järjestämällä erilaisia tapahtumia ja tempauksia.

 

Olemme tukeneet taloudellisesti ikaalilaisia nuoria, jotka lähtevät 3-6 viikon ajaksi vaihto-oppilaaksi tutustumaan muiden maiden kulttuuriin perheoleskelun ja kansainvälisten leirien muodossa. 

 

Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyä klubimme toteuttaa yhteistyössä Ikaalisten koulujen ja päiväkotien kanssa mm. tarjoamalla Lions Quest-koulutusta opettajille. Avustamme myös nuorten toimintakerhoa ja jaamme stipendejä koulunsa päättäville.

Kiinnostuitko toiminnastamme? Ota yhteyttä! Presidentti 2022-2023 Jari Rajasalo,

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry E-piiri E-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin