Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-E

Lions Club Lempäälä

Kanava

Leijonien liikennepuistoa jo yli 50 vuotta

Kesäkuun ensimmäinen oli erityisen hieno päivä. Hienoksi sen teki se, että liikennepuisto avautui pitkän, pitkän talvikauden jälkeen. Polkuautoilla pääsi jälleen kokeilemaan liikennetaitojaan kavereiden kanssa.

 

Liikennepäivän järjesti Lions Club Lempäälä Kanava. Liikenneharjoittelun lisäksi tilaisuudessa pääsi tutustutaan poliisin ja Lempäälän VPK:n autoihin ja varusteisiin. VPK lavasti mönkijäonnettomuuden ja yleisö pääsi mukaan miettimään kuinka tällaisessa onnettomuustilanteessa tulisi toimia. Paikalle kerääntyi päivän mittaan noin 150 henkeä, lapsia, vanhempia ja isovanhempia.

 

Liikennepuisto on kuulunut Lempäälän kesään jo yli viisikymmentä vuotta. Lions Club Lempäälä Kanava rakensi puiston 1968 talkoovoimin. Seuraavana syksynä puisto lahjoitettiin kunnalla. Työt tehtiin päällystystöitä lukuun ottamatta omin voimin. Rahaakin tarvittiin ja sitä saatiin pankista.  Liikenneturvallisuutta pidettiin niin tärkeänä, että klubilaiset itse takasivat 25000 markan lainan. Velka kuitenkin saatiin maksettua nopeasti erilaisista tapahtumista saaduilla tuotoilla.

 

Liikennepuisto oli alun perin Katepalintien ja Nokkatien liittymän tuntumassa, nykyisen Siwan ja Lähdetien kerrostalojen paikalla. Muistitieto kertoo, että nykyiselle paikalleen puisto siirtyi kaavoituksen myötä 70-luvun lopulla.

 

Puisto on nykyisin auki koulujen kesäloman ajan maanantaista perjantaihin klo 10–17. Puistossa on koko ajan kunnan palkkaamat valvojat ja se on tarkoitettu 5–10-vuotiaden käyttöön. Liikennepuiston käyttämisestä ei peritä maksua.


Kesän ensimmäiset polkaisut liikennepuistossa.
Kesän ensimmäiset polkaisut liikennepuistossa.
Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Pauliina Österberg avasi liikennepäivän ja toivotti lapset tervetulleiksi opettelemaan liikennetaitoja.
Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Pauliina Österbe...

Poliisiauto kiinnosti niin pieniä kuin isojakin.
Poliisiauto kiinnosti niin pieniä kuin isojakin.
Harva on päässyt kokeilemaan poliisin luotiliivejä ja varusteita. Nyt oli siihen mahdollisuus.
Harva on päässyt kokeilemaan poliisin luotiliivejä...

Lempäälän VPK:n näytöksessä annettiin käytännön tietoa siitä, kuinka toimia onnettomuuspaikalla.
Lempäälän VPK:n näytöksessä annettiin käytännön ti...

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry E-piiri E-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin