LIONS CLUB

LOVISA-LOVIISA

Lokakuun kokous Liljendalissa

Lähdettiin katsomaan Mecanilin hallia.
Nähtiin ja kuultiin tekemisen mallia.
Kaukaa ei tarvitse hakea osaamista.
Erikoissahoja löytyy Liljendalista.

Kun pitää poistaa ongelmapuu,
väärään paikkaan se tietenkin kaatuu.
Jälki voi silloin olla vaikka kuinka pahaa.
Siksi Christer Nilsson kehitteli uutta sahaa.

Ennen sahasivat tyvestä tukkijätkät.
Näillä sahoilla otetaan latvoista pätkät.
Saha ja koura ovat kiinni nosturisssa.
Kaataja turvallisesti kauko-ohjaimissa.

Lähes kaikki laitteet menevät ulkomaille,
vain muutamia kotimaisille asiakkaille.
Amerikkalainen videokuvaus näytti,
miten keksintö odotukset täytti.

Kiitämme myöskin kestityksestä,
Pamelaa ja Rolandia esityksestä.

Itse kokous alkoi normaalilla rutiinilla.
Tarkastettiin ketkä veljistä ovat saapuvilla.
Aktiviteettitililtä on ollut anteliasta jakoa.
Ihmeteltiin ja kyseltiin rahojen pakoa.

Hallinnnon ja aktiviteettien tilit vaivaa.
Joka kokouksessa pitää asia esiin kaivaa.
Lehtolan Janne puuttui tähän taitavasti
ja selitti asian erittäin rakentavasti.

Joulukuusista kauniit on merkattu,
osa kiitetyissä talkoissa leikattu.
-Valmiina ovat jutut ja jokainen mainos.
Kohta ilmestyy joululehden uusi painos.

Toimintakertomus ja tilinpäätös hyväksyttiin
Tarkastajan lausuntoon vahvasti luotettiin.
Olisi näitä voinut paremminkin näyttää,
jotta menettely kokousvaatimukset täyttää.

Asko