Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Mäntsälä /

Nelosväylä

Mainoslipun julkistaminen 17.3.2015

Ajankohtaista





LC Mäntsälä/Nelosväylän uusin palvelu aktiviteetti
on saatu toimimaan. Mäntsälän hautausmaan porteilla
on kaksi rullakkoa leikattuja kuusen havuja josta halukkaat voivat niitä ottaa tarvitsemansa määrän hautojen somistamiseen.
Kuvassa kauden 2016-2017 presidentti Rauli Juselius

















kauden 2015-2016
Lions-stipendien jako. Kuvassa
stipendien saajat josta yksi puuttuu ja
kauden presidentti Janne Yliheikkilä














Tammikuun kuukausikouksessa kävi vieraita LC Lovisa /Queen Lovisa
Klubista .












Tammikuun kuukausikokouksessa Nelli kävi kertomassa meille vaihto-oppilaana kokemuksistaan
USA koulussa. ohessa linkki Nellin Blogiin

















stipendi-juliste_a4_2016.pdf

Hei yllä olevasta Stibendi-julisteesta saat lisä tietoa jos haluat hakea avustus Stibendiä.






4.12.2015 Toteutui Lion Tapion idea
leijona sinapin valmistuksesta. Lysimoksin yläkertaan kokoontui 10
Nelosväylän innokasta lionia toteuttamaan uutta aktiviteettia, tehdä
hyvää juhlasinappia.










Tässä vaiheessa on jo keittäminen onnistunut eikä sinapit palanut pohjaan.
Valmista sinappia kaadetaan ensimmäisiin purkkeihin.









Tuotantoon kuuluu monta vaihetta, tässä on menossa purkien teippaus.















Kansiinkin tulee oma teippi.
















Kahden ja puolen tunnin ahkeran toiminnan tulokset alkaa näkyä.
Hyllyille kertyy 150 kpl tosi hyvää
juhlasinappia. Oli kiva todeta, että uusiakin asioita voi toteutaa.
Kiitos kaikille osallistujille.

Kuvat Janne Yliheikkilä




















klo 15.00 keräys on saatu loppu suoralle.Saavutus on 5 myymälä vaunua aivan ääriään myöten täynä monenlaista tarpeellista tavaraa.
Parhaat kiitokset kaikille lahjoittajille
sekä keräyksen toteutukseen osallistujille









21.11.2015 suoritettiin keräys.
Auta lasta-Auta perhettä S Marketissa.
klo 12 jälkeen tuli uudet kerääjät remmiin suuret kauppa kärryt oli ruvennut täytymään kivasti, annetuista
lahjoituksista.






LEIJONAPÄIVÄT
EUROMASTERILLA la 25.4.2015
Onnistuivat erinomaisesti hyvässä
säässä. Tapahtumaan osallistui 6 lionia.
Palvelupasseja osti kaikkiaan 41 asiakasta  alkuun oli jopa pientä jonoa.
























Lipun julkistus maaliskuun kuukausikokouksessa.
LC Mäntsälä/Nelosväylä päätti hankkia
mainoslipun käytettäväksi erilaisissa aktiviteeteissa. lippu julkistettiin maaliskuun kuukausikokouksessa.
Kuvassa lipun kanssa klubin kauden   2014-2015 presidentti Kimmo Raitanen
joka on toisenpolven Lion Kimmon isä
Tuomo Raitanen  oli klubin perustaja jäsen ja toimi presidenttinä kaudella 1981-1982



LC Mäntsälä/Mamsellien ja
LC Mäntsälä/Nelosväylän
yhteistyöllä hieno konsertti ja kelpo summa Lastensairaalan hyväksi.
Upeaa konserttia oli kuulemassa 435 osalllistujaa. Hyväntekeväisyyskonsertin tuotto oli 3552,20 euroa. Se luovutettiin
Uusi Lastensairaala ry:n keräyspäällikkö
Tuula Collianderille
LC Mäntsälä/Nelosväylän joulukuun kokouksessa. Luovuttajina
LC Mäntsälä/Mamsellien
presidentti Marja-Riitta Mikkola ja
LC Mäntsälä/Nelosväylän pastpresidentti Erkki Kauppila.

kuva Jussi Hynninen







Laulu-Miehet 100 vuotta konsertti 23.10.
Mäntsälän kirkossa keräsi kuulijoita ihan
mukavasti. Saimme nauttia tosi hyvästä
esityksestä. Kiitos siitä kuorolle.


kuva Jussi Hynninen













Suomen Lions Liiton Puheejohtaja
Tuomo Holopainen lions puheenvuorossa
kertoi lyhyesti Lions toiminnasta ja kiitti
yleisöä osallistumisesta konserttiin.


kuva Jussi Hynninen






Konsertin lopuksi
LC Mäntsälä/Mamsellien presidentti
Marja-Riitta Mikkola ja
LC Mäntsälä/Nelosväylän pastpresidentti
Erkki Kauppila esittivät klubien kiitokset
kuorolle nautinnollisesta konsertista.
Antaen  muistosi viirin ja Mäntsälän
kirkko lautasen.

kuva Jussi Hynninen

Tervetuloa sivuillemme

Julkaistu 12.4.2012

Klubimme tukee paikallisesti nuorisotyötä, nuorisovaihtoa, nuorison opiskelua, seniorikansalaisia, toimii aktiivisesti huumeiden vastustamisessa, avustaa sotainvalideja sekä sotaveteraaneja heidän keräyksissään. Mäntsälän näkövammaisia palvellaan lukemalla päivälehtiä kaseteille.


Lue lisää


Tule mukaan

Julkaistu 21.9.2013


Lue lisää


Julkaistu 12.4.2012
Klubimme tukee paikallisesti nuorisotyötä, nuorisovaihtoa, nuorison opiskelua, seniorikansalaisia, toimii aktiivisesti huumeiden vastustamisessa, avustaa sotainvalideja sekä sotaveteraaneja heidän ker...
Julkaistu 21.9.2013
Haluaisitko tulla mukaan reippaaseen palvelevaan joukkoomme. LC Mäntsälä/Nelosväylä kutsuu joukkoonsa uusia jäseniä, uusin voimin toteutamaan järjestömme tunnuslausetta." Me palvelemme"Klubimme kokoon...
Julkaistu 6.4.2014
LC Mäntsälä/Nelosväylä järjesti yhdessä Euromasterin kanssa kesärenkaiden vaihtopäivät 29.-30.3. teemalla KESÄAIKA ja KESÄRENKAAT.Viikonloppu sujui Leijonien osalta lähinnä renkaiden vaihtoon liittyvi...
Julkaistu 1.10.2013
Mäntsälän kaikilla kolmella klubilla oli yhteisesiintyminen Mäntsälän markkinoilla 21.9.2013.  Laulussa on ”Mäntsälä mielessäin”, mutta klubeilla oli "jäsenhankinta mielessäin".   Tempa...
Julkaistu 6.6.2013
Mäntsälän lionsklubien presidentit  Arja Seppälä (LC Mamsellit), Matti Vesalainen (LC Mäntsälä) ja Sampo Seppälä (LC Nelosväylä) luovuttivat Kivistöntien palvelutalon dementiaryhmäkotiin 42...
<Maaliskuu 2019>
MaTiKeToPeLaSu
123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031
Suomen lions-liitto www.lions.fi