Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-G

Lions Club Mänttä

Jaa

Lemmenpolun kunnostus syksyllä 2021

Lemmenpolku on ollut aina lähellä Lions Club Mänttä ry:n sydäntä. Yhdistys kunnosti polkua jo vuonna 1994. Kaadettiin puita, tehtiin reunaojaa, laitettiin rumpuja ja paranneltiin polkua. Lopuksi ajettiin polulle haketta. Kustannuksiin osallistui myös Mäntän kaupunki, joka rakensi ja maksoi polulla olevan sillan. Lisäksi Mäntän kaupunki maksoi tuolloin osan kaivurikustannuksista.
Lions Club Mänttä ry on pitänyt polun läheisyydessä siivoustalkoot ja vuonna 2019 yhdistys osti hakettajan palvelut käyttöön viikonlopuksi ja jäsenet keräsivät talkoilla puita hakettimelle. Näin polkua kunnostettiin 300 metrin matkalta.

Ongelmana oli kuitenkin vähitellen heinittyneet rummut, osittain umpeen kasvanut reunaoja ja keskeltä painunut polku, jonka vuoksi polulle oli syntynyt kosteita kohtia ja polun kuljettavuus oli ajoittain huono.Silta oli pahasti kallellaan.  Näiden syiden vuoksi polun kunnostaminen oli välttämätöntä ja kun klubi täytti 60-vuotta vuonna 2021, niin klubi päätti ostaa kunnostuspalvelua Ympäristörakennus Jouni Ahola Oy:ltä. Yhdistys eli klubi teki vain valmistelevia töitä itse. Kunnostamista tuli varsin iso ja kallis projekti, vaikka klubi sai avustusta Lions-järjestöön kuuluvasta ARS-säätiöstä ja Gosta Serlachiuksen taidesäätiökin avusti  hiukan kunnostuskustannuksissa..

Tällaiselta polku näytti ennen kunnostusta. Kuva museon päästä.
Tällaiselta polku näytti ennen kunnostusta. Kuva m...
Näkymä ennen siltaa.
Näkymä ennen siltaa.
Kostea kohta ennen korjausta.
Kostea kohta ennen korjausta.

Kaivurilla pantiin kivituhkaa levityskoneeseen.
Kaivurilla pantiin kivituhkaa levityskoneeseen.
Ympäristörakennus Jouni Ahola Oy: koneet ja Jouni Ahola.
Ympäristörakennus Jouni Ahola Oy: koneet ja Jouni...
Tässä kivituhkan tasausta.
Tässä kivituhkan tasausta.

Tässä polun korjaus meneillään.
Tässä polun korjaus meneillään.
Tässä polun alku museon päässä.
Tässä polun alku museon päässä.
Valmista polkua.
Valmista polkua.

Näkymä sillan luona korjauksen jälkeen. Siltaakin suoristettiin.
Näkymä sillan luona korjauksen jälkeen. Siltaakin...
Tässä aiemmin märin kohta kunnostuksen jälkeen.
Tässä aiemmin märin kohta kunnostuksen jälkeen.

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry G-piiri G-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin