Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Porvoo - Borgå

Auta lasta, auta perhettä -keräys onnistui hienosti

Perinteinen isänpäivän aaton Auta lasta auta perhettä -keräys toteutettiin maskien ja turvavälien avulla Tarmolan K-Supermarketissa lauantaina 7. marraskuuta.

Lions Club Porvoo-Borgå ja Lions Club Porvoo Rosé saivat kaupan asiakkailta päivän aikana 20 ostoskärryllistä ruoka- ja taloustavaraa. Määrä sivuaa vuoden takaista ennätystulosta.

Tuotteet toimitettiin jo lauantai-iltana Porvoon lapsi- ja perhepalveluiden tiloihin. Sosiaalityöntekijät ovat maanantaina aloittaneet  tuotteiden jakelun haastavassa tilanteessa oleville lapsiperheille.



Koronaviruspandemia on lisännyt lapsiperheiden talousvaikeuksia Porvoon seudulla.

Vaikka koronatilanne hankaloitti tuotekeräyksen järjestämistä, ottivat asiakkaat sen jälleen hienosti vastaan. Keräyksen ideanahan on, että kaupassa asioiva henkilö ostaa yhden tai useamman ylimääräisen tuotteen, jonka sitten lahjoittaa Lionsien kärryihin.

Keräysvastaavana toiminut Pasi Nieminen LC Porvoo-Borgåsta haluaa kiittää lahjoittajia, kumppaniklubi Rosén jäseniä sekä K-Supermarketin kauppiasta ja henkilökuntaa.

– Lämpimät kiitokset kaikille, yhteistyö on voimaa.

Seuraava Auta lasta auta perhettä -keräys järjestetään Tarmolassa äitienpäivän aattona.

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin