Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Porvoo - Borgå

Toimintakausi vauhtiin historiallisissa puitteissa

Lions Club Porvoo-Borgån toimintakausi avattiin lauantaina 2. syyskuuta vasta kunnostetussa Tuomiorovastin pappilassa. Historiallinen miljöö ja laadukas ohjelma houkuttivat paikalle yli 30 Lionia ja Ladya. Olipa paikalla kolme alle kymmenvuotiastakin osallistujaa.

Presidentti Pasi Nieminen oli ladynsa Mari Äyräväisen kanssa järjestänyt mukavan ja lämminhenkisen tapahtuman. Avaussanojen ja maljojen jälkeen Porvoon Museon museolehtori Hannele Tenhovuori piti kiinnostavan esitelmän Tuomiorovastin pappilan historiasta. Paikalla on ollut pappila ainakin 1500-luvulta lähtien, mutta nykyinen rakennus on vuodelta 1840. Tenhovuori huvitti yleisöä kertomalla, että pappilan rakentamisesta käytiin kaupungin ja pitäjän välillä noin 30-vuotinen kiista, jonka lopputulemana pitäjä vastasi päärakennuksesta ja kaupunki sivurakennuksesta.

Esitelmän ja vilkkaan keskustelun jälkeen oli musiikin vuoro. Pianisti Merja Halmetoja ja asepukuun sonnustautunut Janne Näreranta esittivät makupaloja ja otteita vänrikki Sam Sihvon laulunäytelmästä Jääkärin morsian, jota esitetään Keravalla loka-marraskuussa. 

Kauden avausjuhlassa ehdittiin myös nauttia kahvi- ja leivonnaispöydän antimista ja tutustua remontoidun pappilan huoneisiin. Satavuotiaita Suomea ja Lions Club Internationalia juhlistava toimintakausi 2017-18 sai arvoisensa startin. 


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin