Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Porvoo - Borgå

Tukea Gammelbackan rivitalon tulipalosta kärsineille

Lions Club Porvoo-Borgå lahjoitti 2000 euroa huhtikuussa Porvoon Gammelbackassa tulipalossa kotinsa menettäneille. 

Klubin presidentti Harri Seppänen kertoo tilanteesta:"Havaitsin aamulenkilläni koiran kanssa, että tällainen järkyttävä onnettomuus oli tapahtunut yön aikana. Kävin juttelemassa palanutta asuntoa tyhjentämässä olleen järkyttyneen perheenäidin kanssa, joka kertoi että Itä-Uudenmaan sosiaalipäivystys (KH) oli jo ollut paikan päällä tarjoamassa apua. 

 

Otin yhteyden häneen ja kysyin parasta mahdollista avustustapaa – ja hän ehdotti lahjakortteja sellaiseen paikalliseen liikkeeseen, josta saa ”kaikkea mahdollista” (elintarvikkeita, hygieniatarvikkeita, vaatteita, kodintarvikkeita, yms). 

 

Tarkistettuani katastrofitilin tilanteen, lähetin ehdotuksen lahjoituksesta sähköpostilla klubimme hallitukselle – ja sain puoltavat vastaukset enemmistöltä jo päivän aikana. Rahastonhoitajamme teki tilisiirron iltapäivällä ja kävin saman päivän iltana paikallisessa kaupassa ostamassa lahjakortit ja toimitin ne saman tien Itä-Uudenmaan sosiaalipäivystykseen.”

 

Monet muutkin tahot ja järjestöt auttoivat tulipalon uhreja monin eri tavoin. Tukea antoivat myös muut porvoolaiset Lions-klubit sekä suomalaisten Lions-klubien N-piiri. Lisätietoa tästä voi lukea .


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin