Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Porvoo - Borgå

Olavi Pitkäsen stipendirahasto

Olavi Pitkäsen stipendirahasto on perustettu keväällä 2010 pitkäaikaisen porvoolaisen musiikkivaikuttajan ja leijonaveljen äkillisen poismenon vuoksi kunnioittamaan hänen elämäntyötään.

Stipendirahasto toimii Lions Club Porvoo-Borgå:n hallituksen alaisena toimikuntana, mihin 3 klubin jäsentä valitaan kulloinkin toimivan hallituksen toimikaudeksi.

Rahasto pyrkii toiminnassaan huomioimaan porvoolaisten musiikkia opiskelevien ja harrastavien erilaisia tarpeita.

Rahastolle avataan erillinen pankkitili, mitä hallinnoi klubin rahastonhoitaja.
Rahaston pääoma sijoitetaan riskittömästi hallituksen päättämällä tavalla.
Klubi sitoutuu vuosittain kartuttamaan rahaston tiliä summalla, mikä on vähintään 10 % aktiviteettituotoista.
Rahaston pääomaa voidaan lisäksi hallituksen päätöksellä kartuttaa erilaisilla tempauksilla ja tapahtumilla.
Rahastoon voivat myös ulkopuoliset lahjoittaa, jolloin toimikunta voi kuulla lahjoittajan toivomuksia jakoperusteista, ja tälle tarjotaan mahdollisuus linkitykseen rahaston internet-sivuilla yhdessä sovittavaksi ajaksi.

Vuosittain voi toimikunta jakaa stipendeinä enintään 20 % olemassa olevasta pääomasta. Suuremmista määristä päättää klubikokous, joka myös voi hyvillä perusteilla poiketa näistä säännöistä.

Vuosittain jaetaan 2 – 5 stipendiä. Toimikunta päättää stipendien suuruudet ja nimeää stipendien saajat kuulemiensa asiantuntijoiden esitysten pohjalta.

Stipendit jaetaan Skidiskaba-laulukilpailun yhteydessä - yleensä maaliskuussa.

Stipendien saajia pyydetään erikseen sovittavalla tavalla mahdollisuuksiensa mukaan esiintymään myöhemmin jossakin Lions Clubin tilaisuudessa.

Olavi Pitkänens stipendiefond

Fonden grundades våren 2010 med anledning av lejonbrodern  Olavi Pitkänens bortgång för att hedra hans livsverk. Pitkänen verkade länge inom musiklivet i Borgå.

Stipendiefonden verkar inom ramen för Lions Club Porvoo-Borgå som en styrelsen underställd kommitté till vilken väljs tre klubbmedlemmar för styrelsens mandatperiod.

Fonden strävar till att uppmärksamma och tillgodose behov som musikstuderande och -utövare i Borgå har.

Fonden har skilt bankkonto, förvaltat av klubbens kassör. Fondens kapital placeras riskfritt på det sätt styrelsen bestämmer. Klubben förbinder sig att årligen förkovra fondens konto med en summa som motsvarat 10 % av klubbens aktivitetsavkastning. Därutöver kan fondkapitalet förkovras med behållningen från olika evenemang och kampanjer. Även utomstående donationer mottas. Fondkommittén kan i sådana fall höra donatorns önskemål visavi fördelningsgrunder och erbjuda möjlighet till koppling till fondens internetsidor för en överenskommen tid.

Kommittén kan årligen dela ut 20 % av förefintligt kapital. Om större utdelningar bestämmer klubbmötet, som även på goda grunder kan avvika från dessa regler.

Årligen delas 2 – 5 stipendier ut. Kommittén bestämmer storleken på stipendierna och utser stipendiemottagare på basen av sakkunnigutlåtanden.

Stipendierna överräcks i samband med Skidiskabatävlingen – vanligen i mars.

Mottagare av stipendium ombedes att i mån av möjlighet uppträda på Lions Clubs evenemang enligt särskild överenskommelse. 


.

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin