Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Porvoo - Borgå

Klubihistoriikki

Lions Club Porvoo-Borgå on julkaissut historiikin 60
vuotisesta toiminnastaan. Historiikki julkaistiin N-piirin klubien yhteisessä kokouksessa Porvoossa 20.9.2017. 

Historiikissa kerrotaan klubin järjestämistä aktiviteeteista, tukikohteista, lady-toiminnasta, klubitoiminnasta ja juhlista. 

Useat tämän päivän porvoolaiset yleisötapahtumat, esimerkiksi itsenäisyyspäivään liittyvät, ovat saaneet alkunsa Lions-toiminnan ansiosta. Lastenjuhlat, jalkapallo-ottelut ja torilla järjestetyt kirpputorit saivat 1950- ja 1960-luvuilla tuhansia porvoolaisia liikkeelle. Tämän päivän aktiviteeteista näkyvimpiä ovat 
Skidiskaba-lastenlaulukilpailu, joulukuusten myynti ja 
Auta lasta - auta perhettä -keräys.

Historiikin kokoaminen on ollut mittava työ lähtien arkiston kokoamisesta. Osa asiakirjoista oli vuosien mittaan myös hävinnyt. Näiden vuosien toiminnasta on onneksi säilynyt valokuvia ja ladyjen leikekirjan kertomuksia.

Kirjan tekijänä on toiminut Kimmo Sirén. Lady Kirsti Sund on kirjoittanut kirjaan artikkelin klubin poisnukkuneista veljistä. Taittajana on toiminut Ilkka Tuominen. 

Historiikki on saatavilla kaikille ilmaiseksi sähköisessä muodossa. Kirjan voi tallentaa itselleen pdf-muodossa osoitteesta:



(Google Drive varoittelee, ettei voi näyttää tiedoston esikatselua eikä tehdä sille virustarkistusta, koska tiedoston on niin iso. Näistä ei tarvitse välittää. Saat ladattua tiedoston painamalla Lataa-painiketta)

Historiikin nimi ja isbn-numero:

Lions Club Porvoo-Borgå 1956–2016 
- 60 vuotta porvoolaista hyväntekeväisyystyötä

ISBN 978-952-93-7931-6 (sid.)
ISBN 978-952-93-7932-3 (PDF)

Kuvatekstit

Kuva 1 Lions Club Porvoo-Borgån 60-vuotishistoriikin kansi.

Kuva 2 Esimerkkisivu 60-vuotishistoriikista 1950-luvulta. Lions-järjestön kansainvälinen presidentti oli Yhdysvalloista vieraana Porvoossa. Vierailusta oli laaja artikkeli Leijona-lehdessä.

Kuva 3 Esimerkkisivu 60-vuotishistoriikista 2010-luvulta. Auta lasta – auta perhettä -tavarakeräys Tarmolan K-Supermarketissa on tullut jo tutuksi marketin asiakkaille. Ostamalla yhden ylimääräisen tuotteen voi auttaa.


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin