Blankalaiset ovat aktiivisia ja vireitä "Leijonaisia". Lions-periaatteen We serve mukaisesti klubimme palvelee Porvoossa, Suomessa ja maailmalla. Toimimme paikallisesti tukemalla porvoolaisia nuoria ja lapsiperheitä. Osallistumme vuosittain kotimaisiin keräyksiin ja kampanjoihin. Olemme aktiivisia myös kansainvälisessä lionstoiminnassa.
Klubin perustamiskokous pidettiin 7.4.2005 ravintola Timbaalissa. Perustamiskokouksen puheenjohtajana toimi kummiklubimme Porvoo Borgoensiksen presidentti Mika Eskola ja sihteerinä Heikki Huhta. Opaslioneina toiminnan alussa toimivat piirikuvernööri Ulf Nummelin LC Porvoo Borgoensiksesta ja Helinä Nieminen LC Vantaa Helsingestä.
Uudelle klubille nimen keksiminen ei ole niin itsestään selvä juttu. Ollaanhan Porvoossa, joka vanhana kaupunkina kantaa omaa historiaansa, merkkimiehineen, naisineen ja tapahtumineen. Toki nimeä valitessa tämä eletyn elämän näkökulma haluttiin mukaan.
1300-luvulla elänyt Maunu Eerikinpoika ja hänen vaimonsa Namurin Blanka liittyvät myös Porvoon historiaan. 1346, kun Porvoon kaupunki perustetaan, he ovat kuningasparina.
Taulun, joka on saanut innoituksen Zakarias Topeliuksen sadusta Yhdeksän hopearahaa, maalasi täällä asunut ja vaikuttanut maalaritaiteilija Albert Edelfelt.
"Aja, aja, aja, Blankan ratsastaja.
Minne pojan vienen?
Sinne missä tiedän morsiamen pienen.
Mikä nimi armaan? Margareta varmaan."