Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Porvoo /

Borgoensis

Joulutori 2017

HASSEN RUNOJA 

Kivat ovat ihmiset,
kaunis on maa
Vapautta 99 vuotta,
nyt sitä juhlia saa
 
Haluamme rauhassa elää,
myös naapurikansoja rakastaa
Hyvin meille sopisi jalkapallovoitto,
mutta sitä emme vielä saa
 
 
Hasse 6.12.2016
*************************************************'
Tiedämme hienon klubin
ja sen kivat ihmiset,
sen monet onnistumiset
ja ihmeelliset tekemiset
Alun pomona Martin Söderström,
mukana Jorma Rouko ja monet muut
Niistä ajoista selvittiin,
olihan kavereilla kovat luut
Loistavia olivat
torit ja näyttelyt,
varsin tuttuja
rahanjaot ja kättelyt
Kun muovikasseja kaupattiin
rahanteon ennätykset rikottiin,
Asialla veljemme Henry Elonen
ja silloin sairaita lapsia autettiin
Mutta aivan kaikkea
emme mekään tehneet
Borgoensiksen päivää
emme toteuttaneet
Lionstyö ja auttaminen
meiltä edelleen onnistuu,
jopa kaupungin ihmiset
meihin kivasti suhtautuu
Klubi on hienosti uusiutunut,
johtopaikoilla kasvoja uusia
Menossa on upea kausi,
klubille toivotamme hyviä vuosia
 Hasse ja Lissie
 
Tulimme juuri Malagasta. Kiitoksia saamastamme
E-postista.
Niin, muistamme Kaarlon, hillitty, asiallinen, loistava persoonallisuus. Kaarlo oli verbaalinen, ei ehkä ylväiden puheiden pitäjä, mutta nasevien kommenttien mestari.
Seuraava Kaarloon liittyvä episodi tulee silloin tällöin mieleen.
Klubihallituksemme oli myöhään keväällä herännyt huomaamaan,
että aktiviteetit oli jäänyt tekemättä, joten komitean puheenjohtajalle piti järjestää julkinen puhuttelu klubikokouksessa:
Keskustelu alkaa
Pressa Onko aktiviteettikomitealla kerrottavaa?
Kokous Kukaan ei pyydä puheenvuoroa
Pressa Veli Kaarlo, mitä komitealle kuuluu?
Kaarlo En tiedä
Pressa Miten niin
Kaarlo En ole mukana siinä ryhmässä
Pressa Sinä olet komitean puheenjohtaja, lokakuussa valittu
Kokous Pieni hiljaisuus
Kaarlo Ehkä teidän olisi pitänyt kertoa se minulle
Keskustelu loppuu
Terveisin
Hasse


Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry N-piiri N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin