Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-L

LC Posio

LC Posio Livon liitännäisklubi

Artun malja luovutettiin jälleen Muikkumarkkinoilla

15. Artun Malja kiertopalkinnon saaja Pirkko Mäkelä kuuntelee perusteluja valinnalleen. Reijo Lantto odottamassa maljan luovuttamista.Lions Club Posion kauden ensimmäinen loppuun asti toteutettu aktiviteetti suoritettiin Posion torilla Muikkumarkkinoilla. Jo 15. kerran jaettu Artun Malja tunnustuspalkinto posiolaiselle vapaaehtoistyön-tekijälle luovutettin tällä kertaa Pirkko Mäkelälle.

Pirkko Artun Malja kiertopalkinto on jaettu Posion muikkumarkkinoilla vuodesta 2008 lähtien. Vuodesta 2011 lähtien se on ollut  lions clubin tehtävänä. 

Pirkko onnistuttiin yllättämään täydellisesti kutsumalla hänet paikalle ja pyymällä lavalle kertomaan hänen torilla vetämästä ASAHI-jumpasta. Pirkko on Posion vapaaehtoistoiminnan moniala osaaja ja tärkeässä roolissa myös Muikkumarkkinoiden järjestelyissä. Pirkko oli iloisesti yllättynyt saamastaan tunnustuksesta ja uskalsi myös näyttää ilonsa heiluttamalla suurta pokaalia lähes Leijonien jääkiekkosankarien malliin.

Artun malja annettu vuodeksi Pirkolle ja vielä valintaperustelut ja maljan historia kirjallisena mukaan.Jääkiekkosankareista puheenollen vuoden posiolaiseksi Muikkumarkkinoilla valittiin Pekingissä talvella Olympia pronssia naisten jääkiekkojoukkueessa saavuttanut Sini Karjalainen. 2014 Posiolla järjestettiin LIons Barents konferenssi ja osallistujamaiden järjestäjäklubille luovuttamat stipendirahat annettiin silloin  lahjakkaalle nuorelle jääkiekkoilijalle mahdollistaen hänen opiskelunsa Rovaniemen urheilulukiossa.
Nyt voimme vaan todeta, että oikea ja valinta, ei menneet rahat hukkaan.


Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry L-piiri L-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin