Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-L

LC Posio

LC Posio Livon liitännäisklubi

Perinteiset jouluaaton aktiviteetit

Jouluaattoaamuna kokoonnuimme yhdeksältä kirkon parkkipaikalle aloittamaan perinteisiä jouluaaton aktiviteettejamme.Sää oli mukavan leuto, vain muutama pakkasaste. Ei satanut lunta eikä tuulikaan haitannut kynttilöiden sytyttämistä. Paikalle oli kokoontunut seitsemän leijonaa ja niinpä kunttilöiden sytyttäminen ja lyhtyjen asettaminen Pappilantien varteen kirkosta hautausmaalle sujui jouhevasti. Reijo ja Olavi lähtivät pystyttämään lyhtypidikkeitä tien varteen ja me muut veimme lyhdyt pidikkeisiin sitä mukaa, kun saimme kynttilät sytytettyä ja laitettua lyhtyihin. Noin puolen tunnin kuluttua lyhdyt valaisivat kauniisti talvista maisemaa aattoaamusta Tapaninpäivän iltapäivään.

Kello kymmeneltä aloitettiin kunniavartio hautausmaalla sankaripatsaan molemmin puolin, puolen tunnin vuoroissa. Kunniavartioon osallistui 11 paria, leijonia sekä muita yksittäisiä posiolaisia. Vartijoiden käyttämät maastopuvut klubi hankki käyttöönsä muutama vuosi sitten.


Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry L-piiri L-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin