Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-L

LC Rovaniemi /

Napapiiri

Tapahtumien omaleimaisuus

OMALEIMAISUUS

 

LC Rovaniemi/Napapiirin toiminnalle on ollut valtakunnallisten aktiviteetteihin osallistumisen lisäksi ominaista omat jatkuvuuteen pyrkivät toiminnat. Rahallisesti tuottoisin on ollut Rovaniemen maalaiskunnan verokalenterin toimittaminen yhdessä kummiklubin kanssa.

 

 

* * * * *

 

Varsinainen toimintatapahtuma on jo perinteiseksi muodostunut Napapiirin Nappulahiihto, johon vuosittain osallistuu noin 150 alle kouluikäistä lasta. Mukana järjestelyissä ovat niin veljet kuin ladytkin ja usein myös joukko Leoja.

 


Perinteiset Nappulahiihdot v. 1975

* * * * *

 

 

Perinteinen tapahtuma on ladyjen järjestämä vierailu Rautiosaaren vanhainkodissa äitienpäivänä, johon myös veljet osallistuvat.

 

LC Rovaniemi/Napapiirin toimintaan on sen koko historian ajan liittynyt saumattomasti Ladyjen vilkas Lion-harrastus. Tästä todisteena lienee heidän kokoontumisensa jokaisen kuukausikokouksen aikana omaan palaveriinsa. Ladyjen aktiivisuus onkin rikastuttanut klubin toimintaa sekä taloudellisesti että ennen kaikkea tuonut siihen ns. naisellisen näkökulman.

 

3.-5.6.1977 Rovaniemellä pidettyyn valtakunnan kokoukseen osallistui myös klubimme muiden klubien ohella. Kuvassa Lady-toimikunta,johon kuuluivat klubistamme oikealla olevat Airi Rahko ja Kyllikki Vuohelainen, muut toimikunnan jäsenet kuvassa ovat vas. Helka Hulkko, Ulla Mansikka, Pirkko Remes, Soile Inkinen (puh.joht.), Leila Helenius, Helvi Roivainen, Sinikka Rastas, Maire Annamaa ja Elvi Nurmela.

* * * * *

 

 

 

 

 

Kuvat ja tekstit: LC Rovaniemi/Napapiirin kuvakansioista/arkistosta

 

 

 

 



Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry L-piiri L-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin