Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-C

Lions Club

Tuusula

Lions Quest -elämisentaitoja

Suomessa on kymmeniä tuhansia nuoria, jotka ovat syrjäytyneet tai ovat vaarassa syrjäytyä. Lionsklubit tekevät arvokasta palvelutyötä tukemalla nuorison kasvamista tasapainoisiksi yhteiskunnan jäseniksi.

 

Lionsjärjestöllä on tutkimukseen perustuva apuväline, jonka avulla syrjäytymistä voidaan ehkäistä ennakolta.

 

Apuväline on kahden päivän mittainen tiivis, toiminnallinen Lions Quest -koulutus. Ohjelman avulla annetaan kasvattajille, kuten opettajille, varhaiskasvattajille ja nuorisotyöntekijöille välineet opettaa lapsille ja nuorille elämisentaitoja.

 

Lions Quest on ollut Suomessa käytössä jo yli 20 vuotta. Sinä aikana on koulutettu runsaat 17.000 kasvattajaa.

 

 

LIONS QUESTIN SISÄLTÖALUEET

 

1. Turvallinen ryhmä

  • Myönteinen, erilaisuutta arvostava oppimisilmapiiri

 

2. Itseluottamus ja päätöksenteko

  • Itsetunnon ja vastuullisuuden vahvistaminen

 

3. Vuorovaikutus

  • Kuuntelu- ja keskustelutaidot kotona, koulussa ja vapaa-aikana

 

4. Tunteet

  • Tunnetaidot ja itsehallinta sekä erityisesti muutoksessa tarvittavat valmiudet

 

5. Terveys

  • Terveen kasvun tukeminen ja päihdeasenteen muokkaaminen


Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry C-piiri C-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin