Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-C

Lions Club

Tuusula

Lions Club Tuusulan 50. jäidenlähdön arvauskilpailu on ratkennut

[27.4.2012]

Maakuntajärvemme jäiden lähtöä kuvaava lippusalko kaatui LC Tuusulan arpajaissääntöjen
mukaisesti 21.04.2012, kolme päivää myöhemmin kuin kahtena aiempana vuotena.
Melko lauhasta ja runsaslumisesta talvesta huolimatta jäät lähtivät Tuusulanjärvestä edellisvuosia
rauhallisempaan tahtiin ja jäämassaa oli järvessä myös pari päivää lipun kaatumisen jälkeen.
Lipunkaatumispäivän oli oikein arvannut tänä keväänä 52 henkilöä. Suurin osa arvauksista ajoittui
huhtikuun puolivälin tuntumaan ja eniten eli n. 8% kaikista kilpailuun osallistuneista oli veikannut
huhtikuun 15. päivää. Myöhäisimmät arvaukset lipun kaatumiselle tehtiin toukokuun alkupuolelle.
Arvonnan suoritti vanhempi konstaapeli Antti Sirviö Järvenpään Poliisilaitoksella 23.04.2012.
Oikean lipunkaatumispäivän arvanneiden kesken onni suosi seuraavia henkilöitä:

Henkilö

Palkito

Tanja Louhivuori, Helsinki

Naisten polkupyörä, arvo 550 €

Eeva Mantere, Tuusula

Matkalahjakortti 100€

Petri Paavola, Helsinki

Matkalahjakortti 100€

Hannele Lindsten, Kerava

Matkalahjakortti 50€

Kalevi Österberg, Vaasa

Matkalahjakortti 50€

Ulla Härkönen, Hyvinkää

Matkalahjakortti 50€

Olavi Kaisla, Kotka

LC-Tuusulan vuosilautanen

Jyrki Murto, Espoo

LC-Tuusulan vuosilautanen

Jaakko Pentikäinen, Tuusula

LC-Tuusulan vuosilautanen

Carola Collin, Tuusula

LC-Tuusulan vuosilautanen

Kaikkien kilpailuun osallistuneiden kesken (pl. jo voittaneet) onnekkaita olivat seuraavat henkilöt:

Henkilö

Palkito

Else Miettinen, Mäntsälä

Matka-lahjakortti 200 €

Raili Mielikäinen, Kerava

Matkalahjakortti 100€

Ari Mårtensson, Tuusula

LC-Tuusulan vuosilautanen

Pekka Korhonen, Lahela

LC-Tuusulan vuosilautanen

Jyrki Hollmen, Espoo

LC-Tuusulan vuosilautanen

Kosti Uusitalo, Helsinki

LC-Tuusulan vuosilautanen

Onnittelut voittajille!


Matka-lahjakortit voi noutaa matkatoimisto Matka-Vekasta, Rantakatu 5, 04400 Järvenpää.
Puh. 020 1204 920.


Vuosilautaset voi noutaa Kuljetusliike R. Stenvallin halleilta, Teollisuustie 1, 04300 Tuusula.
Arpajaisten tuotto käytetään Etelä-Tuusulan koulujen stipendeihin ja Lions Club Tuusulan
nuorisovaihtoon. Lämmin kiitos kaikille arvauskilpailuun osallistuneille.

 

 

 

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry C-piiri C-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin