Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Vantaa /

Etelä

Vuosijuhla- ja pikkujouluristeily 18.11.2018

Presidentti Leo Halonen esitteli vuosijuhlapäivän ohjelman, josta tärkein oli jäsenyyshistoria klubin perustamisesta 1971 tähän päivään erityisesti johtopäätösten tekoa varten klubin tulevaisuudeksi.Toisena vuonna peräkkäin klubin vuosijuhlaa vietettiin risteilyllä m/s Finlandialla Helsingin ja Tallinnan välillä. Mukana oli 17 henkilöä, useita tulijoita joutui peruuttamaan osallistumisensa sairauden takia.

Vuosijuhlassa käseiteltiin klubin kannalta elintärkeää jäsenasiaa tavoitteena saada jäsenmäärä taas nousuun. Kuva oikealla esittää tiivistettyna klubin tilanteen nyt.

Klubin ad hoc- työryhmä oli valmistellut esityksensä, jonka esitteli jatkotyöstämistä varten Pentti Salmi yhdessä Mikko Santavuoren, Timo Suurnäkin ja Veikko Väisäsen kanssa. Suunnitelmassa keskitytään alkuvaiheessa erityisesti nuoriin yhteistyössä oppilaitosten kanssa. Pilottina Martinlaakson lukio, joka on pisimpään ollut klubin avustus- ja tukikohteena. Lukio on puolestaan monin eri tavoin järjestänyt ohjelmaa ja esiintyjiä klubin tilaisuuksissa.

HUOMIONOSOITUKSIA
Vuosijuhlassa jaettiin seuraavat huomionosoitukset:

Harry Pyykölle ojennettiin pinssi 45 vuoden jäsenyydestä
Pentti Salmi sai presidentin tunnustuspalkinnon (President's Appreciation Award) vahvasta ja monipuolisesta toiminnasta klubin hyväksi
Timo Suurnäkki lyötiin Lionsritariksi (siitä enemmän osiossa Lionsritareita)
Vuoden Lady- pokaalin sai Leena Suurnäkki

Pentti Karhu myhäilee tyytyväisenä ikinuorenaKlubin Kiitoskellon saaja Antti Isomäki ei voinut osallistua nyt, mutta kello luovutetaan hänelle seuraavassa kokouksessa.
Lionit Leo Halonen ja Pentti Karhu saivat klubilta ARS-adressit 75 vuotta täytettyään.


Kuvat Maikki Karhu.


Juhla-aterialla maistui ruoka ja keskustelu oli vilkasta.


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin