Satumummoilua

Kuluneen kauden yksi palveluaktiviteettimme oli satujen lukeminen/selailu yhdessä 2 - 3 vuotiaiden pienokaisten kanssa Martinlaakson päiväkodissa.
Kerran kuukaudessa toteutettu aktiviteetti oli meille Satumummoille antoisaa ja opettavaista. Kuten kortin tekijöiden nimistäkin voi päätellä, kuulijakunta oli kansainvälistä.
Satuja käytiin läpi ensin yhden ryhmän kanssa, toisen ryhmän ulkoilessa sillä aikaa. Sitten lapet vaihtoivat paikkaa ja ulkoilijat siirtyivät satutunnille ja toinen ryhmä ulkoilemaan.

Syksyllä oli havaittavissa arkuutta puolin ja toisin, mutta kun säännöllisesti kävimme päiväkodissa tulimme toisillemme tutuiksi.
Paras kiitos oli se, kun kauden viimeiselle toukokuun vierailulle saapuessamme hoitotädin kysyessä lapsilta "ketäs sieltä tuleekaan" lapset huusivat iloisesti "Satumummot". Alkusyksyn arkuus oli haihtunut ja rohkeasti lapset osallistuivat keskusteluun.
Teksti ja kuvat: Ritva Lieppinen