Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Vantaa /

Helsinge

Klubitreffit oli iloinen tapaaminen Mäntsälässä

Iloinen tunnelma LC Mäntsälä/Nelosväylän kokouksessa

LC Vantaa/Helsinge sai N-piirin arvonnassa vierailukohteeksi LC Mäntsälä/Nelosväylän. Klubitreffit toteutuivat tiistaina 20.2.2018 Ravintola Pihvi Majassa. Klubiamme edusti viiden jäsenen iloinen joukko.

 

Isännät ottivat vieraat lämpimästi vastaan. Mäntsälä/Nelosväylän klubi on juuri tammikuussa viettänyt 40v. juhliaan. Klubissa on 26 jäsentä, joista perustajajäseniä on mukana vielä kuusi. Helmikuun kokouksen asialistalla oli uuden jäsenen esittely ja äänestys. Euromasterin rengaspäivä päätettiin toteuttaa 17.3.2018. Tapahtumassa on mm. makkaranpaistoa ja kahvitarjoilua.

 

Klubin perustajäseniin kuuluva Per-Henrik Ekholm esitteli klubin toimintaa kertomalla, että varoja hankitaan pääasiassa mainostilan vuokraamisella ja rengaspäivän tuotolla. Palvelutehtäviä ovat mm. havutalkoot pyhäinpäivän aikaan, iäkkäiden tanssittaminen, sotaveteraanien avustaminen, osallistuminen Leijonapuiston kunnostamiseen, Auta lasta, Auta perhettä – keräys.

 

Vantaa/Helsingen presidentti Marja-Liisa Saloranta kertoi klubin palvelutyöstä, varainhankinnasta ja muusta toiminnasta. Me muut klubin jäsenet esittelimme lyhyesti omat tehtävämme klubitoiminnassa.

 

Totesimme, että kokousasiat käsiteltiin jouhevasti, huumorilla höystäen. Tunnelma oli välitön ja iloinen. Muistoksi vierailusta luovutimme isännille klubimme 25v. historiikin ja jäsenemme Sirkka Keiskin levyn. Kiitimme meille tarjotusta herkullisesta ateriasta.

 

Vierailut ja tutustuminen toisen klubin toimintaan ja jäseniin on virkistävää ja vireyttävää. Hyvillä mielin lähdimme kotimatkalle helmikuun pakkasen paukkuessa.

 

Teksti: Lea Järvikare

Kuvat: Eija-Riitta Tamminen ja Lea Järvikare


Klubitreffeillä Vantaa/Helsingen klubista: vasemmalta oikealle Lea, Marja-Liisa, Leena, Eija-Riitta ja Arja
Klubitreffeillä Vantaa/Helsingen klubista: vasemma...
Mäntsälä/Nelosväylän sihteeri Sami Sinisalo (vas.) ja presidentti Hannu Peltola
Mäntsälä/Nelosväylän sihteeri Sami Sinisalo (vas.)...
Lion Arto-Juhani Kauppinen palkittiin aktiivisesta toiminnasta
Lion Arto-Juhani Kauppinen palkittiin aktiivisesta...

Presidentti Marja-Liisa Saloranta kertoo Vantaa/Helsingen terveiset
Presidentti Marja-Liisa Saloranta kertoo Vantaa/He...
Vantaa//Helsingen sihteeri Arja af Heurlin kokouksessa
Vantaa//Helsingen sihteeri Arja af Heurlin kokouks...
Marja-Liisa Saloranta on juuri luovuttanut kiitoslahjat Hannu Peltolalle
Marja-Liisa Saloranta on juuri luovuttanut kiitosl...


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin