Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Vantaa /

Helsinge

Kunniakäynti sankarihaudoilla toteutui perinteiseen tapaan

Lippulinna Sankariristin aukiolla, klubin lippua kantaa Ritva Lieppinen

Parin koronavuoden aiheuttaman tauon jälkeen B- ja N-piirien lionit saivat osallistua perinteiseen tapaan kunniakäynnille Hietaniemen sankarihaudoille lauantaina 7.1.2023. Pilvinen pakkaspäivä ja pureva tuuli loivat puitteet tälle arvokkaalle tapahtumalle. LC Vantaa/Helsingestä mukana oli viisi jäsentä.

 

Perinteinen kunniakäynti järjestetään vuosittain tammikuussa lähellä Lions-järjestön perustajan Melvin Jonesin syntymäpäivää, joka on 13.1. Tänä vuonna tilaisuuden järjestelyvuorossa oli N-piiri ja kunniakäynnin ohjaajana toimi lion Markku Helle. Klubilippujen muodostama lippulinna marssi sankariristin aukiolle ja sitä seurasi runsas leijonajoukko.

 

Koskettavan puheen aukiolla piti kirkkoherra, lion Martti Häkkänen. Puhuja kertoi, että hän oli lapsuudessaan käynyt isänsä kanssa useasti paikkakuntansa sankarihautausmaalla. ”Alä unohda koskaan, isä sanoi kertoessaan oman perheensä ja sukunsa monista menetyksistä taisteluissa itsenäisyytemme säilyttämiseksi. Älä unohda koskaan.” Me lionit arvostamme, me kiitämme, me muistamme, sanoi puhuja lopuksi.

 

Seppeleen laskut suoritettiin sankariristille ja Suomen Marsalkan haudalle. Juhlallinen ja isänmaallinen tunnelma välittyi läsnäolijoille lippujen tehdessä kunniaa. Saimme kuulla Mikaelin Laulajien esittämät hienot kappaleet Suomen laulu ja Finlandia-hymni.

 

Tilaisuuden jälkeen siirryimme lämpimiin sisätiloihin Ravintola Kaartiin brunssille. Vietimme iloisen yhdessäolon hetkiä ja samalla juhlimme Melvin Jonesin 144. syntymäpäivää.

 

Teksti: Lea Järvikare

Kuvat: Lea Järvikare, Merja Raivio


Klubiliput järjestäysyvät lippulinnaan
Klubiliput järjestäysyvät lippulinnaan
Liput kunnia-asennossa
Liput kunnia-asennossa
Seppeleenlasku Sankariristillä, piirikuvernööri Kjell Wikström ja varapiirikuvernööri Pekka Taskinen
Seppeleenlasku Sankariristillä, piirikuvernööri Kj...

Seppeleenlasku Suomen Marsalkan haudalle, B-piirin piirikuvernöörit
Seppeleenlasku Suomen Marsalkan haudalle, B-piirin...
Kuoro Mikaelin Laulajat, johtajana Jukka Okkonen
Kuoro Mikaelin Laulajat, johtajana Jukka Okkonen
Ryhmäkuvassa tilaisuuden jälkeen Kuva:Kari Palsila
Ryhmäkuvassa tilaisuuden jälkeen Kuva:Kari Palsila

Tilaisuuden jälkeen lämmittelimme yhdessä
Tilaisuuden jälkeen lämmittelimme yhdessä

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin