Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Vantaa /

Helsinge

Leijonajoukko kasvaa edelleen!

Uusi jäsenemme Marja-Leena Krauel (oikealla) ja kummi Arja af Heurlin

 LC Vantaa/Helsingen marraskuun klubitapaamisessa 3.11.2021 meillä oli jälleen ilo vastaanottaa joukkoomme uusi jäsen, Marja-Leena Krauel.

 

Lieneekö koronarajoitusten helpottuminen vaikuttanut ihmisten tarpeeseen saada uutta mielekästä tekemistä, koska olemme saaneet jo kaksi reipasta uutta jäsentä syksyn aikana.

 

Illan vieraana oli Leijonaemoja edustava Pia Lemmetty kertomassa kokemuksistaan. Leijonaemot ry tarjoaa vertaistukea erityislasten vanhemmille. Yhdistys tukee perheiden jaksamista ja hyvinvointia sekä edistää erityislapsiperheiden etua yhteiskunnallisesti. Toiminta on pitkälti vapaaehtoisten mahdollistamaa. Totesimme, että tässä on oiva tilaisuus Leijonille yhteistyöhön, myös lahjoitusten muodossa.

 

Toinen vieraamme oli Lohkon puheenjohtaja Juha Väänänen. Keskustelimme mm. LC Vantaa/Hämeenkylän kanssa yhteisesti 13.11.2021 toteutettavasta Auta lasta-Auta perhettä kampanjasta.

 

Yhteistä virkistystäkin on luvassa pitkästä aikaa Joululounaan ja Joutsenlampi-baletin merkeissä joulukuussa.

 

Teksti: Ulla Rankamo

Kuvat: Lea Järvikare


Uusi jäsen on vastaanotettu
Uusi jäsen on vastaanotettu
Pia Lemmetty Leijonaemot ry
Pia Lemmetty Leijonaemot ry
Lohkon puheenjohtaja Juha Väänänen
Lohkon puheenjohtaja Juha Väänänen


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin