Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Vantaa /

Helsinge

Leijonat pitivät kanttiinia näkövammaisten sokkopingiksen SM-kisoissa

Yhteistyöllä leipiä syntyi vauhdilla

LC Vantaa/Helsinge oli lupautunut avustamaan Iiriskeskuksen SM-kisoihin 6.11.2021. Tehtävämme oli pyörittää kanttiinia toisten lions-klubien kanssa. Klubimme lisäksi mukana olivat Vernissan, Avian, Pakinkylän ja Kontulan jäseniä.


Olimme innostuneita meille uudesta toiminnasta. Valmistimme toisten naisklubien kanssa yhdessä voileipiä, kahvia ja teetä. Kuorimme ja pilkoimme hedelmiä ja tarjoilimme niitä osanottajille. Ehdimme myös käydä katsomassa pelejä.

Ilmapiiri oli erittäin hyvä, vaikka tiloissa oli ahdasta, niin huumorilla selvittiin hyvin.
Työmme oli hieno palvelutoimi. Oli mukavaa osallistua yhteistyöhön toisten klubien leijonein kanssa.


Näkövammaiset pelaajat olivat nuoria, elämänmyönteisiä, innostuneita ja kohteliaita. Kaikki pelasivat todella hyvin. Pelaajat olivat taitavia ja innostuneita. Pelaajia oli 26 ja toimitsijoita 10. Pelejä oli yhteensä 60.
Oli avartavaa nähdä miten sokkopingistä pelataan.

On hienoa, että näitä kilpailuja järjestetään näkövammaisille. Keväällä on tulossa kansainvälinen kisa.

Mukava ja mielenkiintoinen päivä. 

 

Teksti: Raija Sarantila

Kuvat: Jylppy, Raija

 

  


Kahvinkeittäjä
Kahvinkeittäjä
Pöytä koreaksi
Pöytä koreaksi
Yhdessä hyvä tulee
Yhdessä hyvä tulee

Pelaajat tauolla
Pelaajat tauolla
Herkut maistuivat
Herkut maistuivat
Marja-Liisa ja Raija pelaajien kanssa
Marja-Liisa ja Raija pelaajien kanssa

Vuoro vaihtui
Vuoro vaihtui
Merja sairaanhoitajana
Merja sairaanhoitajana
Iltapäivän ahkerat leijonat
Iltapäivän ahkerat leijonat

Pelaajia ja leijonia
Pelaajia ja leijonia
Pelaajat ja tuomarit
Pelaajat ja tuomarit
Vauhdikasta peliä
Vauhdikasta peliä


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin