Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Vantaa /

Helsinge

Lionit auttavat perheitä kriisissä     

Koronaviruksen vuoksi meidän kaikkien elämä on muuttunut. Liikkumista on rajoitettu, kouluja suljettu ja harrastuksia peruttu. Kaikilla lapsilla ei ole mahdollisuutta kouluruokaan etäopetuksen aikana. Lukuisat perheet ovat joutuneet talousvaikeuksiin.

 

LC Vantaa/Helsinge vastaa perheiden hätään tukemalla perheitä nyt taloudellisesti. Teimme nopeasti päätöksen lahjoittaa vähävaraisille perheille lahjakortteja ruokakauppoihin. 70 euron arvoisella lahjakortilla perhe saa ruoka-apua, joka auttaa konkreettisesti vaikeimman hetken yli. Näin voimme tukea 20 perhettä.

 

Vantaankosken seurakunnan diakoniapastori Tiina Laszlon mukaan nyt juuri on akuuttitarve tällaiselle avulle. Diakoniatyö jakaa ruokalahjakortit eniten tarvitseville. Näitä ovat nyt työstään lomautettujen ja yksityisyrittäjien lapsiperheet, jotka eivät saa vielä mitään yhteiskunnan tukea.

 

Koronaviruksen aiheuttamasta tilanteesta johtuen klubin toiminnassa pidetään nyt taukoa. Kevään Auta lasta, Auta perhettä – keräystä emme voi toteuttaa ja Myyrmäen vanhustenkeskukseen suunnitellut tilaisuudet siirtyvät syksyyn.

 

Maailma muuttuu, mutta toinen toisistamme välittäminen ei muutu ja on nyt entistäkin tärkeämpää. Poikkeusolojen jälkeen palvelutoimintamme jatkuu.

 

Teksti: Lea Järvikare

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin