Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Vantaa /

Helsinge

Musiikki virkistää ja tuo iloa vanhuksille

Musiikki yhdistää ja ilostuttaa

LC Vantaa/Helsinge on mukana Myyrinkodissa järjestettävissä erilaisissa laulu- ja musiikkitilaisuuksissa. Osallistumme yhdessä laulamiseen ja vanhusten tanssittamiseen. Olemme todenneet, että minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.

Laulutuokiot ovat tuoneet sävelten myötä asukkaille muistoja menneistä ja sanat ovat olleet ilahduttavasti asukkaiden muistissa. Tutut laulut laulattavat.

Suomen Kansallisoopperan lämpiön tv-lähetyksen teetanssiaisiin olemme osallistuneet kerran kuussa ja tanssittaneet asukkaita. Tanssi on tuttua useimmille vanhuksille jo nuoruudesta.

 

Tanssi- ja musiikkituokion toteuttajana Myyrinkodissa on ollut myös Sirkka Keiski Silver Sound -orkesterinsa kanssa. Osa asukkaista on tanssahdellut innokkaasti klubin jäsenten ja henkilökunnan kanssa. Pyörätuolikaan ei estä nauttimasta tanssista ja musiikista. Olemme keinutelleet ja pyörähdelleet pyörätuolissa istuvien kanssa musiikin tahdissa.
Moni asukas laulaa usein mukana muistellen samalla omaa nuoruuttaan.

 

Tuokiot sävelten siivittäminä ovat mukavia piristyksiä viikkoon. Tunnelma on aina lämminhenkinen ja iloinen. Vanhuksilta saatu hymy palautteeksi on vahvistanut palvelutyömme merkitystä.  

 

Teksti: Arja af Heurlin

Kuvat: Sini Yli-opas ja Arja af Heurlin


Tanssi virkistää
Tanssi virkistää
Tanssia on myös kiva katsella
Tanssia on myös kiva katsella
Sirkka Keiski ja Silver Sound –orkesteri
Sirkka Keiski ja Silver Sound –orkesteri


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin