Joukko reippaita Koivukylän leijonia kokoontui jo aamuvarhaisella Rautkallion puistokentälle pystyttämään telttoja ja muita tempausvarusteita edellisenä päivänä kentän reunaan auratulle alueelle. Itse kenttähän oli edelleen varattu ulkoilijoiden harrastuskäyttöön.
Kellon koittaessa kymmenen ja kenttäkuulutuksen julistettua talvitempauksen avatuksi, niin sekä telttarivistöstä muodostunut ”ostoskatu” myyjineen ja palvelupisteineen, että - ponit – koirat - VPK ja SPR olivat valmiina vastaanottamaan tempausväkeä. Paikalle saapunut väki ei toista kehotusta kaivannut vaan jonot poniratsastukseen, koira-ajelulle ja ongintaan täyttyivät välittömästi perheen pienemmistä ja vanhempi väki vaelteli pikkuhiljaa makkaran, hernerokan, lettujen ja kahviteltan äärelle.
Maksut tempausalueen palvelupisteissä hoituivat kätevästi
käteisen lisäksi kassalta maksukorteilla saatavilla ostokupongeilla tai Mobile
Pay maksuna.
Kentällä oli kahvi- ja ruokatarjoilun lisäksi myös
rulettipöytä ja fortunalauta, joiden ympärillä riitti vilskettä. Ruletissa
onnekkaat palkittiin heti ja fortunalaudalla oli mahdollisuus myös rehtiin
kilpailuun kaverien kanssa. Arpojen myyjä liikkui koko tempauksen ajan yleisön
seassa, siirtyen kenttäkuulutusten ohjaamana aina sinne missä arvoista oli
kulloinkin eniten kysyntää. Tarjolla oli omat arvat sekä lapsille että
varttuneemmalle väelle. Tänä vuonna kaikki arvat voittivat ja palkinnot sai
heti.
Rekolan VPK oli tuonut paikalle varsinaisen paloauton ja palokaluston
lisäksi minipaloauton, jonka salaisuuksiin lapset innokkaasti tutustuivat,
pääsihän siinä istumaan kuljettajan paikalle ja toimimaan palopäällikkönä.
Miniautoon mahtumattomille ja muulle yleisölle kerrottiin sekä tulipalojen
torjuntaan että sammuttamiseen liittyviä asioita ja vastailttiin muihin esiin
nouseviin kysymyksiin.
Korson SPR esitteli hyvin varustettua, yleisötapahtumien ensiapupisteeksi suunniteltua autoaan, kertoen myös SRP:stä yleisesti sekä toiminnasta mahdollisen onnettomuuden tai katastrofin sattuessa.
Sää oli aluksi hivenen harmaa, mutta päivän mittaan kruunautui kauniilla auringon paisteella.
Talvitempauksen tuotto käytetään lyhentämättömänä alueen lasten, nuorten ja ikäihmisten toiminnan tukemiseen.
Kiitokset talvitempauksemme onnistumisesta kuuluvat tälläkin kertaa runsaslukuiselle yleisölle ja yhteistyökumppaneillemme.
Tapaamisiin taas ensi vuonna
LC Vantaa/Koivukylä
teksti: Harri Hirvonen
kuvat: Matti Puurunen
mainos: Erkki Ruuska