Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Vantaankoski-Vandaforsen

Amanda tutustui maailmaan klubimme tukemana

Amanda  lähti maailmalle Lions Club Vantaankoski- Vandaforsenin tukemana kesällä 2022. Ohessa hänen kuvauksensa maailmalta:

-

 

"Matka lähti käyntiin 7.7.2022 Helsinki-Vantaan lentokentältä. Minua jännitti kovasti, sillä olin matkustamassa ensi kertaa yksin.

 

Saavuimme Venetsian ilmoihin, jolloin kapteeni kuulutti, että lentokentällä on hätätila päällä, jonka takia pyörimme sen yläpuolella kunnes saimme luvan laskeutua.

 

Lentojen vaihto jännitti minua eniten. Entä jos en kerkeä? Mitä sitten teen? Lähdenkö takaisin Suomeen vai odotanko uutta lentoa?

 

Lentokentän hätätilanteen takia kaikki lennot olivat kuitenkin myöhässä, joten sain itsekin ihan rauhassa odotella seuraavaa lentoani. Samalla sain tutustua uuteen kieleen ympärilläni. Kuinka jännittävää. Yhtäkkiä en ymmärtänytkään kaikkea mitä näin ja kuulin.

 

Pääsin kuin pääsinkin seuraavalle lennolle parin tunnin odottelun jälkeen ja saavuin Catanian lentokentälle myöhään yöllä 7.8.2022. Isäntäperhe oli kentällä minua vastassa lämpimin sylin. Perheessä oli vanhemmat ja kaksi tyttöä.

 

Automatka Modicaan oli pitkä ja olimme perillä vasta joskus viideltä yöllä. Perheen koti oli hurjan mielenkiintoinen. Siinä oli ainakin seitsemän huonetta ja monta parveketta. Kotia vastapäätä oli pizzeria, joka tuli myöhemmin tutuksi.


Perheen kanssa oli aluksi vaikeaa kommunikoida, sillä vain yksi heistä osasi puhua englantia ja hänkin vain vähäsen. Matkan aikana löysimme kuitenkin oman tavan kommunikoida yhdessä ja perheen tytöstä tuli minulle todella läheinen.

 

Kävimme perheen kanssa heidän kesätalollaan Marina di Modicassa ja siellä sain tutustua heidän kaveriperheeseen.

 

Sitten olikin aika tutustua leiriläisiimme. Trinacria-leirillä oli ihmisiä ympäri Eurooppaa: Saksasta, Irlannista, Turkista, Itävallasta ja tietenkin Suomesta. Viikon ajan aloitimme päivämme aina Sampierin rannalta leiriläisten kanssa, jonka jälkeen söimme isäntäperheiden kanssa. Myöhemmin päivällä kävimme leirin kanssa eri kylissä ympäri Modicaa ja tutustuimme kaupungin historiaan ja kulttuuriin. Kävimme esimerkiksi Modican kuuluisalla suklaatehtaalla, monissa kauniissa kirkoissa ja veneretkellä.

 

Iltaisin perheen vanhempi tyttö näytti minulle kaupunkia ja tutustutti minut hänen ystäviinsä. Tapasimme monesti illallisilla myös Sisilian Leo ja lionsklubien jäseniä ja he kertoivat meille toiminnastaan. 


15.7.2022 hyvästelin kyynelet silmissä isäntäperheeni ja lähdin leiriläisten kanssa bussilla Cataniaan uudelle leiripaikalle. Uudella leiripaikalla meitä odotti toinen leiriryhmä, Camp Italia, jotka olivat olleet Naplesin kaupungissa isäntäperheissä. Oli taas aika tutustua uusiin ihmisiin.

 

Villassa meillä oli monta eri rakennusta ja yhteisiä tiloja. Alussa leiriläiset jakautuivat omiin porukoihinsa, mutta eri aktiviteettien avulla yhdistyimme yhdeksi isoksi leiriksi.

 

Uudella leirillä oli paljon enemmän vapaa-aikaa, jonka vietimme usein altaalla. Aktiviteetteja oli suunniteltu jokaiselle päivälle ja pääsimme näkemään Catanian kaupunkia. Kävimme myös kiipeämässä Etna-tulivuorta, jossa oli paahtavan kuuma.

 

Kävimme useasti eri ravintoloissa syömässä illallista, joka koostui useasti joko pitsasta tai eri pastoista. Leirillä pidetyillä illallisilla kävi lionsklubin jäseniä vierailemassa ja he tarjosivat meille ruoat.

 

Kesti aikaa tottua uuteen ruokailukulttuuriin, mutta se oli osa kokemusta. Illallisten yhteydessä kuuntelimme usein musiikkia, ja jotkut tanssivat. Illat loppuivat yleensä siihen, että leiriläiset olivat kokoontuneet poikien talon parvekkeelle pelaamaan pelejä ja tutustumaan.

 

Tapasimme myös lionsin kehitysvammaisten leirin kanssa Syracusen kaupungilla ja vietimme päivän heidän kanssaan. Heidän kanssaan juttelu avarsi paljon mieltä ja on mielestäni hienoa, että Lions tarjoaa heillekin mahdollisuuden nähdä ja kokea maailmaa.

 

Leirillä kaikki kokkasi oman maansa aterioita ja saimme tutustua muihin maihin esitysten kautta. Viimeisenä päivänä menimme lippuseremoniaan hienoon hotelliin, jossa seisoimme 500 Lions-jäsenen edessä ja kerroimme kokemuksestamme.

 

Viimeinen ilta päättyi prom-iltaan, jossa kaikki pukeutuivat hienosti, tanssi musiikin tahtiin ja nautti hyvästä ruoasta ja juomasta. Seuraavana aamuna odottikin jo lähtö takaisin Suomeen ja surulliset hyvästit.


Matka opetti minulle paljon. Nyt tiedän, että tulen aina pärjäämään ja uskallan ottaa uusia haasteita vastaan. En pelkää enää uusia tilanteita tai muita kieliä, sillä tiedän, että me löydämme aina oman yhteisen kielen. Opin myös nauttimaan ihmisten seurasta, vaikka en ymmärtänyt heidän puheestaan mitään. Näin paljon hienoja maisemia ja tutustuin ihaniin ihmisiin. Harmittaa, että se on ohi, mutta olen samalla niin kiitollinen tästä kokemuksesta.

 

Matkalla sain kuulla paljon lionien ja leojen toiminnasta, jonka takia inspiroiduin itsekin liittymään Leo-klubiin.

 

Haluan olla osana mahdollistamassa tätä kokemusta myös muille, sillä tämä oli ihan sanomattoman hieno kokemus jonka toivon kaikkien kokevan joskus.

 

Kiitän tästä mahdollisuudesta  erityisesti Vantaankosken lionsklubia, joka auttoi minua monin tavoin.

 

Amanda"

 

 





Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry N-piiri N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin