Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Vantaankoski-Vandaforsen

Helmikuun kuukasikokous Bykullassa

 

Veljet Presidentti ja sihteerit aloittelemassa kokousta

 

 

Kokousken aluksi pidettiin hiljainen hetki pitkäaikaisen veljemme Urpo Aimosen Suruviestin johdosta

 

 

  

Past Presidentti sai kiitoskirjeen kansainväliseltä presidentiltä positiivisesta jäsenkehityksestä

 

Kokousvieraina ja klubiesitelmän pitäjinä olivat tällä  Merita Haatainen ja Karoliina Aho Tammirinteen vastaanottokodista. He esittelivät vastaanottokodin toimintatapoja ja käytäntöjä.  Saimme heiltä myös kiitokseksi lasten tekemän kortin joulukuussa lahjoittamastamme taulutelevisiosta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaanottokodissa pyritään mahdollisimman normaaliin arkeen sekä säännöllisiin rutiineihin. Lapset ovat kodissa vaihtelevasti muutamasta päivästä vuoteen, tilanteesta riippuen. Lisäksi Tammirinteen yhteydessä toimii myös Tammenterho yksikkö, jossa lapset ja vanhemmat voivat olla yhdessä. Uutena toimintamallina vastaanottoperheet (15) joihin lapsia voidaan sijoittaa. Perheet saavat koulutuksen kyseiseen toimintaan.
Tammirinteen kohderyhmänä on alle 12 vuotiaat lapset, tätä vanhemmille on Viertolan vastaanottokoti Tikkurilassa (12-17v).  

 

Esityksen jälkeen jatkettin vilkkaalla keskustelulla, jonka päätteeksi molemmat osapuolet, sekä klubi että vastaanottokoti, lausuivat tyytyväisyytensä nykyisestä hyvin toimivasta palveluyhteistyöstä ja sen toivottiin edelleen jatkuvan molempien osapuolten yhteiseksi iloksi ja hyödyksi.

 

 

 

Sri Lanka silmälasikeräyksen väliaikatuloksia. Silmälaseja voidaan toimittaa klubin keräykseen vielä Nappulakisoihin saakka, jonka jälkeen ne toimitetaan Lions Liitolle.



Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry N-piiri N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin