Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Vantaankoski-Vandaforsen

Itsenäisen Suomen lippu nostettiin salkoon Martinlaaksossa

Oli jo 45. kerta, kun muutama vantaalainen Lions-klubi oli nostamassa itsenäisen Suomen lippua salkoon Martinlaaksossa. Tämä tapahtui itsenäisyyspäivän aamuna kello 9:00 ja aika lailla perinteisin menoin.

  

Tunnelmassa oli kuitenkin aistittavissa eroa edellisiin vuosiin. Covid-19 -virus oli häirinnyt paria edellistä vuotta, mutta nyt oli tullut yksi huolen aihe lisää, kuten tilaisuudessa puheen pitänyt entinen kansainvälinen johtaja (PID) Markus Flaaming totesi:

 

”Meitä häiritsee tällä hetkellä myös naapurimme Venäjän sota Ukrainaa vastaan. Voimme lukea jatkuvasti lehdistä ja kuunnella televisiosta, miten sota etenee, ja miten Ukraina pienenä maana pistää hanttiin Venäjää vastaan.

 

Muiden maiden tuki onkin merkittävä apu Ukrainalle. Monet kansat ovat valmiita auttamaan Ukrainaa uusilla asehankinnoilla.

 

Meille suomalaisille tämä sota on konkreettinen esimerkki siitä, minkälaista sota todellisuudessa on. Onneksi Ukrainalle virtaa apua eri muodoissa.”

 

Monet Lions-klubit tukevatkin Urkainaa joko suoraan tai kansainvälisen järjestönsä kautta. On kuitenkin monia muitakin avun ja tuen tarvitsijoita, kuten Flaaming muistutti puheessaan:

 

“Meillä leijonilla on halu toimia lasten ja nuorten hyväksi. Tämä ilmenee esimerkiksi siinä, että kiinnitämme huomion lasten ja nuorten diabeteksen ja lasten syövän ehkäisemiseen. Emme halua kuitenkaan olla asiantuntijoita tällä alueella, vaan haluamme hakea siihen yhteistyökumppaneita."

 

Flaaming viittasi myös lionien KITENET-ohjelmaan, jolla lapsia ohjataan terveeseen ja kiusaamisesta vapaaseen nettikäytökseen.

 

Mitään tällaisia hankkeita ei voisi kuitenkaan toteuttaa, ellei maallamme olisi itsenäisyyttä. Niinpä Flaaming muistutti meitä  veteraaneista, jotka aikanaan takasivat meille itsenäisyyden. Hän sanoi:

 

“Veteraaneja on vuoden 2022 lopussa vielä joukossamme 3.500, ja heistä on sotainvalideja yli 600. Kunniakansalaistemme keski-ikä on 97 vuotta. Veteraanien puolisoita ja leskiä sekä sotaleskiä on noin 8.000.

 

Olkaamme kiitollisia kaikille veteraaneille, kun voimme elää vapaina ja riippumattomina kansalaisina. Tänään me saamme jälleen kerran ylväinä nostaa siniristilippumme salkoon itsenäisyytemme merkiksi.”

 

Tilaisuuden juonsi Matti Ollila, ja sen kuluessa lauloivat   sekä  johtajanaan Ari Pärnänen. Lipun salkoon vetivät partiolippukunta  edustajat.

 

Lions Club Vantaankoski-Vandaforsenista paikalla oli 15 veljeä sekä neljä leidiä.

 

 Tilaisuuden jälkeen Martinlaakson Ostari kutsui osallistujat nauttimaan kahvit tiloihin. Itsenäisyyspäivän kunniaksi erinomaiset juhlakakut oli koristeltu hienosti Suomen lipun värein.

 

 

Itsenäisyyspäivä sankarihaudoilla

 

Kakkukahvien jälkeen osa veljistä siirtyi Pyhän Laurin kirkolle. Siellä oli kello 10 kaksikielinen itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus. Sen järjesti Vanda svenska församling ja Hämeenkylän seurakunta.

 

Saarnan piti teologian tohtori Niko Huttunen, liturgeina toimivat kirkkoherrat Kristian Willis ja Matti Hyry ja kanttorina oli Anders Ekberg. Mieskuoro   johti Mathias Sandell.

 

Välittömästi jumalanpalveluksen jälkeen laskettiin seppeleet kirkon vieressä oleville sankarihaudoille.

 

Ohessa kuvia niin lipunnostosta, sitä seuranneesta kahvituksesta kuin Pyhän Laurin kirkossa pidetystä jumalanpalveluksesta ja seppeleiden laskusta sankarihaudoille.

 

 

Teksti: Thorleif Johansson.

Kuvat: lipunnosto Thorleif Johansson, Pyhän Laurin kirkolla Jukka Nurmivaara.








Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry N-piiri N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin