Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Vantaankoski-Vandaforsen

Joulutori muutti Kivistön aseman tuntumaan

MarjaVerkon () vuodesta 2015 järjestämä Joulutori muutti tänä vuonna Kivistön aseman viereen Safiiriaukiolle.

 

Edellisinä vuosina Joulutori toteutettiin Rubiinin asukastilan edessä olevalla aukiolla, mutta nyt paikalle on rakennettu asuintalo, ja niinpä oli etsittävä uusi paikka. Sellaiseksi valikoitui Safiiriaukio ja tapahtumapäiväksi tänä vuonna 15.12.2019.

 

Tarjolla oli laaja valikoima lähiruokaa kuten jouluruokia, lampaanlihaa, kotijuustoa, jugurttia, saaristolaisleipää, kylmäpuristettuja mehuja, glögiä, sinappia, hunajaa ja leivonnaisia. Unohtamatta Ruokaräätälin riisipuuroa tai makkaralla.

Käsitöitä etsiville oli villasukkia, saunatekstiilejä, koruja ja itse tehtyjä joulukoristeita. Lionsklubi Vantaa / Rubiinin kojulla arvottiin herkkukori. Ja olipa aukiolla perheen pienimmille poniratsastuskin.

 

Joulutorilla käyskenteli myös joulupukki, joka ei tosin lumen puuttuessa päässyt tällä kertaa tulemaan porolla ja kelkalla, vaan pukki saapui Kehäradan avittamana Kivistön asemalle.

 

Afrikasta saakka jouluiseen torielämään oli tullut tutustumaan kiltti leijona.

 

Ja jouluisen tunnelman paikalle toi seurakunnan kuoro. – Muistakaa tulla sitten laulamaan kauneimpia joululauluja kirkkoon, kehotti seurakunnan kappalainen Paavo Ranta kuulijoita laulujen lomassa.

 

Safiiriaukio oli mainio paikka. Tällä kertaa tosin vetinen ja tihkuinen sadesää verotti kävijöitten määrää, mutta voi vain kuvitella, miten tunnelmallinen aukio voi olla lumisena. Jäämmekin odottamaan ensi vuotta.

 

Teksti: Thorleif Johansson

Kuvat: Jukka Nurmivaara


Lions Club Vantaankosken Juhani Helaskoski (vas.) valvoi järjestystä, kiltti leijona halasi lapsia ja heidän vanhempiaan ja joulupukki kyseli kiltteyden perään.
Lions Club Vantaankosken Juhani Helaskoski (vas.)...
Astrid Nurmivaara Lions Club Vantaa / Rubiinista Lions Club Vantaankosken veljien seurassa.
Astrid Nurmivaara Lions Club Vantaa / Rubiinista L...
Ei syönyt kiltti leijona lionsklubien jäseniä.
Ei syönyt kiltti leijona lionsklubien jäseniä.

Joulutori muutti Safiiriaukiolle Kivistön aseman viereen.
Joulutori muutti Safiiriaukiolle Kivistön aseman v...
Lions Club Vantaankosken Kjell Palmroos (vas.) ja Markku Lappalainen valvoivat esimerkiksi autojen liikkumista torilla.
Lions Club Vantaankosken Kjell Palmroos (vas.) ja...
Uskaltaisiko tuota leijonaa lähestyä?
Uskaltaisiko tuota leijonaa lähestyä?

Satu Nystedt (oik.) ja Päivi Wickström Lions Club Vantaa / Rubiinista kutsuivat mukaan Lions-toimintaan.
Satu Nystedt (oik.) ja Päivi Wickström Lions Club...
Lions Club Vantaa/  Rubiinin herkkukori arvottiin torin päätteeksi. Vas. Astrid Nurmivaara, Airikki Pousi, Tapio Pousi ja Satu Nystedt.
Lions Club Vantaa/ Rubiinin herkkukori arvottiin...

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry N-piiri N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin