Kauden alku elokuulle sovittiin jo kevätkaudella alkavaksi lintukototalkoilla 24 elokuuta Veli veikon luona.
Talkoopäivän sää oli mukava, ei satanut eikä tuulikaan ollut voimakas mutta lämpöä sopivasti. Ensimmäinen osallistuvista veljistä oli jo hyvissä ajoin paikalla. En itse edes meinannut ehtiä paikalle niin ajoissa.
Veljiä oli paikalla sopivasti. Ei työpöytä olisi vetänytkään enempää talkoolaisia. Kaikkiaan talkoisiin osallistui 11 veljeä.Tulostakin syntyi. Lintukotoja valmistui 32 kpl, eräs veljistä toi jopa valmiin lintukodon tullessaan talkoihin.
Yhdessä tekeminen oli taas kerran mukavaa. Juttu luisti ja kädet tekivät töitä. Talkoot päättyivät saunomiseen ja siellä se juttu sitten irtosikin lopullisesti jo tosi suomalaisen saunakulttuurin tavoin.
Veli Veikko