Lauantaina 2.10.2021 järjesti jälleen alueelliset siivoustalkoot. Niiden päätteeksi talkooväelle tarjottiin grillimakkaraa ja lettuja.
Mukaan kutsuttiin myös kesän mittaan haitallisten vieraslajien torjuntatalkoisiin ja roskakävelyryhmän toimintaan osallistuneet. Kyse oli siis tavallaan kauden päättäjäisistä.
Muutama LC Vantaankoski-Vandaforsenin jäsen on osallistunut keväästä asti Maitorpin ja Koivupään alueella.
MarjaVerkon syyskuun kuukausiraportissa kesän talkoita kuvattiin seuraavasti:
”MarjaVerkon ensimmäistä kertaa järjestämissä haitallisten vieraslajien torjuntatalkoissa on saatu paljon aikaan. Talkoot keskittyivät espanjansiruetanoiden sekä komealupiinien torjuntaan.
Etanatalkoita varten saatiin lahjoituksina jätelautoja, joita käytettiin etana-ansoina Keimolantien varren pientareilla.
Aktiivinen ja sitoutunut talkoorinki oli keskeisessä asemassa talkoiden suunnittelussa ja toteutuksessa.
Yhteisiä etanatalkoita oli kahdeksan kertaa ja haravointitalkoita kolme. Lisäksi etanaroskaämpärit ja etana-ansat ovat olleet paikoillaan koko kevään ja kesän. Etanoita on saatu kerättyä pois luonnosta tuhansia, ellei kymmeniä tuhansia.
Lupiinitalkoita järjestettiin yhteensä neljä kertaa. Mukana joka kerralla oli hyvin pieni talkooporukka, mutta ennalta sovitut rajatut alueet saatiin putsattua kukinnoista ja kerättyä yhteensä 33 jätesäkillistä täyteen lupiinien kukintoja.”
Keväällä klubimme tehoryhmä otti vastuun etanatalkoiden päättäjäisten . MarjaVerkon toimittamista aineksista grillattiin makkarat, paistettiin letut ja tarjoiltiin halullisille juomien kera.
Sama toistui nyt lauantaina. Nälkäiseksi ei tarvinnut jäädä ja järjestys oli esimerkillistä.
Ensi vuonna jatketaan
Vantaan kaupunki on tukenut kuluneena kesänä hanketta toimittamalla alueelle etanaroskiksia ja tyhjentämällä ne. Lisäksi Keimolantien varren pientareet ja tyhjät tontit on niitetty 2-3 kertaa ja lupiinitalkoojätteet on noudettu.
- Vantaan kaupunki on luvannut antaa ensi vuonnakin samanlaista tukea MarjaVerkon talkoille, kaupungin ympäristöasiantuntija Sonja Lahtinen kertoo.
Mielenkiintoinen kokeilu voisi olla ankkapartion käyttö etanatalkoissa. Ankat kun ovat niitä harvoja eläimiä, jotka syövät muiden kaihtamia espanjansiruetanoita.
Ensi keväänä pientareet pyritään niittämään aikaisemmin, sillä huhti-toukokuu on tehokkainta aikaa torjua keväällä ahkerasti munivia espanjansiruetanoita.
On hyvä kuitenkin muistaa, että jokainen voi auttaa haitallisten vieraslajien torjunnassa pitämällä huolta omasta piha-alueesta ja hävittämällä löydetyt vieraslajit asianmukaisesti.
Teksti ja kuvat: Thorleif Johansson