Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Vantaankoski-Vandaforsen

Kivistön joulumarkkinat alkoivat

Kivistön suuralueen yhteistoimintaverkoston eli järjestämät joulumarkkinat paranevat vuosi vuodelta. Viime vuonna ne jäivät koronan vuoksi väliin, mutta tänä vuonna markkinat olivat sitäkin runsaammat.

Kivistön aseman viereiselle alueelle nousi lauantaina 11.12.2021 kelpo tapahtuma, jossa oli monenlaista. Oli paikallista käsityötä pukinkonttiin, paikan päällä monenlaista herkkua heti syötäväksi tai vaikka joulupöytään hankittavaksi.

Halutessa saattoi myös osallistua Joulupuu-lahjakeräykseen tuomalla MarjaVerkon teltalle lahjan, joka toimitetaan eteenpäin.

"Joulupuu-keräyksen ja hyväsydämisten ihmisten avulla tullaan keräämään tänäkin vuonna valtava määrä joululahjoja lapsille, jotka ovat lastensuojelun piirissä, huostaanotettuna, sijaisperheessä, lastenkodissa tai muutoin haastavassa tilanteessa."

Jo lauantaipäivä oli kovin onnistunut. Ja vaikka alijäähtynyt sateen poikanen jäähdytti muutaman pikku tovin mieltä, niin se ei estänyt jouluvaloja kertomasta tulevasta juhlasta.

Markkinat jatkuivat vielä toisen päivän eli sunnuntain 12.12.2021 kello 12-15.

Jo perinteisen tavan mukaan klubimme veljet toimivat järjestysmiehinä markkinoilla. Lauantaina vastuutehtävässä olivat Helaskoski, Lappalainen ja Palmroos ja toisena markkinapäivänä Leino ja Vannesluoma.

Teksti ja kuvat: Thorleif Johansson










Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry N-piiri N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin