Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Vantaankoski-Vandaforsen

Klubimme tukemassa liikunnan valmentajien Lions Quest -koulutusta

Vuorovaikutteisen illan aikana tykättiin ja hylättiin peukuttamalla.

Tammikuun 7. päivän iltana 2019 pidettiin Kivistön asukastila Rubiinissa liikunnan valmentajille suunnattu koulutus. Kouluttajana oli Sirpa Kannisto Kuopiosta ja tilat tarjosi yhdessä LC Vantaankoski-Vandaforsenin kanssa.

 

"Täällä ei ole vieraita, on vain ystäviä, joita emme ole ennen tavanneet". Kyltti Vantaan Kivistön Rubiini-asukastilassa kertoo, mistä on kyse.

 

Alkamassa on liikunnan valmentajille suunnatun Lions Quest -koulutuksen tämänkertaisen kurssin ensimmäinen ilta.

 

Liikunnan valmentaja on yhteiskunnassa merkittävä kasvattaja. Liikuntaharrastus kun voi tuoda lapselle monenlaista hyvää: terveyttä, ystäviä ja onnistumisen kokemuksia.

 

Niinpä harjoitusten ilmapiirillä on suuri merkitys. Treeneihin pitää olla kiva tulla ja harjoitusten jälkeen on voitava lähteä kotiin hyvillä mielin.

 

Lions Quest -koulutus auttaa valmentajaa ymmärtämään oman toimintansa vaikutuksia ja miten ja millaisia taitoja 5 - 25 -vuotiaille lapsille ja nuorille tulisi opettaa lajitaitojen lisäksi.

 

Tänä iltana kouluttajana on Sirpa Kannisto Kuopiosta. Hän itse osallistui parikymmentä vuotta sitten Lions Quest -koulutukseen ja jäi koukkuun. - Tässä on sellaista asiaa, jota kannattaa levittää, hän totesi tuolloin.

 

Nyt koolla on yhdeksän urheilun parissa työskentelevää.

 

Sirpa aloittaa sinnikkyydestä.

 

-Sinnikkyys ei ole sitä, että sitä joko on tai sitä ei ole. Sinnikkyyttä voidaan kehittää, kun ensin on käsitys omista vahvuuksista, merkityksestä ja vuorovaikutusmahdollisuuksista, Sirpa aloittaa.

 

Kaikki kuuntelevat keskittyneesti. Yhdessä mietitään ryhmäprosessia lähtien liikkeelle orientaatiosta ja jatkaen vakiintumiseen ja ristiriitojen käsittelyyn.

 

 

 

Oppimista käytännön harjoitteiden kautta

 

Teoriasta siirrytään käytäntöön. Ensimmäisessä käytännön harjoitteessa ryhmäydytään kolmen hengen satunnaisiin joukkueisiin ja vastataan mitä erilaisimpiin kysymyksiin, kuten: millä jalalla nousit aamulla vuoteesta...

 

Alkaa kuulua naurunpyrskähdyksiä. Puheensorina ryhmissä kertoo: on päästy hyvään alkuun. Ensimmäiset ideatkin jaetaan jo muille.

 

Ilta jatkuu ja ryhmien kokoonpanot vaihtelevat. Vaivautuneen hiljaista hetkeä ei tule, ja seinällä olevat fläppipaperit täyttyvät. Nalle tarkkailee tilannetta pöydällä tai Sirpan sylissä.

 

Koulutus on hyvin toiminnallista, mutta taustalla on taattua tutkimusta psykologiasta käyttäytymistieteisiin tai aivotutkimuksesta oppimismalleihin.

 

Siirrytään ristiriitoihin. - Ne eivät ole vain kielteisiä, vaan niiden ilmeneminen voi antaa myös vahvuuksia. Mutta ne pitää käsitellä oikein, Sirpa muistuttaa.

 

-Jos voit avata solmun kielelläsi, älä käytä hampaita, hän ohjaa.

 

Tätä harjoitellaan nyrkin avaamisella. Harjoituskumppani pitää saada avaamaan nyrkissä oleva kätensä. Hyvällä tai huonolla, vaikka vääntämällä. - Voisitko avata, muuan kurssilainen pyytää toiselta. Kaveri avasi!

 

Ilta etenee vauhdikkaasti. Esitetyistä ajatuksista ja ideoista tykätään tai niitä hylätään peukuttamalla. Samalla mietitään koko ajan, voisiko harjoitteita soveltaa kotijoukkueelle.

 

LionsQuestin liikuntavalmentajille suunnattu koulutus koostuu kahdesta erillisestä illasta, joiden välillä on noin viikko. Näin työelämässä olevat valmentajat pystyvät osallistumaan helpommin koulutukseen. Väliaika antaa myös mahdollisuuden prosessoida opittua ja kenties testatakin asioita.

 

Tänään kurssilta poistuu selvästi innostuneita valmentajia. Kollegojen tapaaminen tällaisessa yhteydessä piristää, ja odotukset seuraavaan tapaamiseen ovat korkealla.

 

 

Teksti ja kuvat: Thorleif Johansson

 

Lisätietoa Lions Quest –liikuntaseurakoulutuksesta:

 


Illan kouluttaja oli Sirpa Kannisto Kuopiosta. Nalle sylissä seuraa tilannetta...
Illan kouluttaja oli Sirpa Kannisto Kuopiosta. Nal...
Liikunnan valmentajat liikkuivat itsekin.
Liikunnan valmentajat liikkuivat itsekin.
Välillä kuunneltiin teoriaa...
Välillä kuunneltiin teoriaa...

... sitten sitä pohdittiin...
... sitten sitä pohdittiin...
Asioita askarreltiin paperille...
Asioita askarreltiin paperille...
... ja ideoita vaihdettiin.
... ja ideoita vaihdettiin.


Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry N-piiri N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin