Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Vantaankoski-Vandaforsen

Klubimme viimeinen perustajajäsen on poissa

Klubimme perustajajäsen Jaakko Haltia piti juhlapuheen klubimme 50-vuotisjuhlassa 30.11.2013. Kuva: Antti Tuomikoski.

LC Vantaankoski/Vandaforsenin viimeinen elossa ollut perustajajäsen Jaakko Haltia kuoli 11. kesäkuuta Vantaalla. Hän oli syntynyt Helsingissä 28. elokuuta 1933.

 

Veli Jaakon sukujuuret ulottuivat Salmin pitäjään Karjalassa, ja hänen lapsuuttaan varjosti kahteen otteeseen eteen tullut evakkomatka Saarijärvelle.

 

Jaakko Haltia valmistui ylioppilaaksi Norssista 1951. Sen jälkeen hän opiskeli lakia valmistuen lainopin kandidaatiksi vuonna 1956. KOP:n palveluksessa suoritetun lakimiesjakson jälkeen hän siirtyi vuonna 1960 Helsingin hovioikeuden palvelukseen, mikä työrupeama muodostui sitten hänen eläkevirakseen. Hänet nimitettiin hovioikeudenneuvokseksi v. 1976 ja hovioikeudenlaamanniksi 1994.

 

Vantaanpuistossa sijaitsevan kotieläintila Bertaksen hoito tuotti hyvää vastapainoa virkatyölle. Avioliitto lady Kaijan kanssa solmittiin vuonna 1961 ja yli 65 vuotta jatkunut yhteiselo tuotti 7 lasta ja 22 lapsenlasta. Virkatyön, tilanhoidon ja suurperheen asettamat haasteet veli Jaakko hoiti esimerkillisesti ja mutkattomasti. Bertaksen tila muodostui monien sukulais- ja ystävätapaamisien kohtaamispaikaksi, ja sen sydämellistä ilmapiiriä klubimme veljesjoukko sai monesti kokea. Vantaanjoen rannassa oleva sauna tuli tutuksi monien ampumahölkkätapahtumien päätöspaikkana.

 

Arkiaskareitten vastapainoksi veli Jaakon kalenteria täyttivät Leviltä vuonna 1999 hankittu lapinmökki, metsässä liikkuminen, erilaiset yhdistykset ja lionstoiminta. Perustajajäsen oli täysillä mukana aivan loppuun asti nauttien kuukausikokousten sekä eri aktiviteettien virkistävästä veljeshengestä. Veli Jaakko nautti kaikkien klubilaisten järkkymätöntä luottamusta ja hän oli useimmiten mm. vuosikokousten puheenjohtaja. Hän hoiti tehtävän selkeästi, mutta jämäkästi ja hänen esittämiään mielipiteitä kuunneltiin tarkasti.

 

Kevään toukotöiden aikana alkaneet vilunväristykset kehittyivät keuhkokuumeeksi ja muodostuivat ansioituneen leijonaveljemme kohtaloksi.

 

Jaakko Haltia

LC Vantaankoski/Vandaforsen

s. 28.8.1933

k. 11.6.2023

 

Teksti: Pekka Markkula

Kuva: Antti Tuomikoski



Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry N-piiri N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin