Ei liene Suomessa toista 56-vuotiasta lionsklubia, jonka vuosikokouksen puheenjohtajana toimii sen perustajajäsen, klubiin 1.1.1963 liittynyt. Meidän klubissamme näin kuitenkin oli 17.10.2019 - kuten niin usein ennenkin.
Klubimme perustajajäsen, nyt 86 -vuotias Jaakko Haltia johti jälleen tyylikkäästi vuosikokouksen kaikkine asioineen. Hyväksyttiin toimintakertomus, samoin tilinpäätös ja käytiin lävitse toimintasuunnitelma ja tehtiin siihen liittyvät päätökset.
Vuosikokous sujui asiallisesti, ripeästi ja taidollisesti. Niin kuin vain työelämässä hovioikeudenlaamannina toiminut henkilö kokouksen voi hoitaa.
Huikea juttu!
Vuosien varrella tunnollinen veljemme on palkittu mm. Melvin Jones -jäsenyydellä vuonna 1994 ja vuonna 2013 hän sai 50-vuotismitalin nauhoineen.
Teksti: Thorleif Johansson
Kuva: Jukka Nurmivaara