Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Vantaankoski-Vandaforsen

Lottia palvelemassa

Uudenmaan Lottaperinneyhdistyksen puheenjohtaja Kristiina Kokko oli tilaisuuden juontaja.

Tänä vuonna – niin kuin niin monena vuotena aiemminkin – muutama klubimme veli palveli Uudenmaan Lottaperinneyhdistyksen yhteislaulutilaisuuden naulakossa Temppeliaukion kirkossa Helsingissä 28.11.2018.

 

Etäisyys sotavuosista näkyi osanottajien määrän hiipumisena, mutta se ei vähennä tällaisen perinteen olemassaolon arvoa. Jotakin lämmintä ja kiitollista läikähtää mielessä, kun lotat saapuvat – usein jo saattajien kera – yhteiseen tilaisuuteen, joka on monella samalla avaus edessä olevaan adventin aikaan.

 

Tänä vuonna puheen piti puolustusministeri Jussi Niinistö.

 

Esitetystä musiikista vastasivat diplomiurkuri Tapio Tiitu ja oopperalaulaja Hannu Jurmu. Mutta paikalle saapuneet saivat itsekin osallistua moniin elämän varrella rakkaiksi tulleisiin lauluihin. Muisteltiin Karjalan kunnaitten koivuja, oksilla sirkuttavia lintuja, toivottiin suojelusenkeliä elämään. Ja aloiteltiin hieman jo joulutunnelmissakin.

 

Lopuksi Töölön seurakunnan kirkkoherra Auvo Naukkarinen saattoi meidät itse kunkin matkaan odottamaan edessä olevaa adventtia ja joulun aikaa.

 

Tilaisuuden juontajana oli Uudenmaan Lottaperinneyhdistyksen puheenjohtaja Kristiina Kokko.

 

Teksti ja kuvat: Thorleif Johansson


Ennen tilaisuuden alkua puolustusministeri Jussi Niinistö tervehti aina yhtä energistä Aira Samulinia.
Ennen tilaisuuden alkua puolustusministeri Jussi N...
Puheen piti puolustusministeri Jussi Niinistö.
Puheen piti puolustusministeri Jussi Niinistö.
Urkusoolot soitti ja meitä säesti aina yhtä sytyttävä Tapio Tiitu.
Urkusoolot soitti ja meitä säesti aina yhtä sytytt...

Oopperalaulaja Hannu Jurmu lauloi niin isänmaasta kuin saapuvasta Herrastakin.
Oopperalaulaja Hannu Jurmu lauloi niin isänmaasta...
Ammattilaisten yhteistyötä...
Ammattilaisten yhteistyötä...
Kirkkoherra Auvo Naukkarinen saatteli edessä olevaan adventtiin ja joulun aikaan.
Kirkkoherra Auvo Naukkarinen saatteli edessä oleva...

Narikassa klubimme veli Jarkko Leino tapasi tapakouluttaja Kaarina Suonperän.<br>
Narikassa klubimme veli Jarkko Leino tapasi tapako...

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry N-piiri N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin