Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Vantaankoski-Vandaforsen

Mekö muka vanhoja?

Aika ajoin meitä lioneja moititaan liian varttuneiksi. Tai rehellisemmin sanottuna: olemme vanhoja ja väsyneitä. Ehkä itsekin ajattelemme siten.

Klubimme jäsen Kaj Vuorinen todistelee Taloussanomat-lehdessä, että ei pitä paikkaansa. Esimerkiksi eläkkeelle jääminen ei tarkoita samaa kuin tylsistyminen tai romahtaminen toimettomuuteen.

Muistiini palautuu Kristiina Helenius, jolta pyysin arviota lioneista ja lionsklubeista.

Kristiina on suomalainen yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka on toiminut aiemmin muun muassa toimittajana. Vuosina 2007 - 2017 hän oli kansainvälisen bisnesverkosto AmCham Finlandin toimitusjohtaja. Tällä hetkellä hän työskentelee Nordic West Office -nimisen konsulttitoimisto-ajatushautomon Pohjois-Amerikan toiminnoista vastaavana johtajana ja partnerina.

Esittämääni kysymykseen Kristiina vastasi:

- Miksi te valitatte ikäääntymistä? Teillä on valtakunnan parhaat resurssit: jäseniä, joilla on elämänkokemusta, talous kohtuullisen kunnossa, aikaa käytettävissä ja terveys vielä hyvä.

Hyvä vastaus!

Kaj Vuorisen haastattelun voi lukea .


Teksti: Thorleif Johansson



Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry N-piiri N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin