Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Vantaankoski-Vandaforsen

Monesta on Lions-toiminta tehty

Mistä on hyvä Lions-toiminta tehty? Monesta pienestä hyvän tekemisestä. Sellaisista, että niitä ei aina niin huomaakaan. Ne vain toteutuvat leijonatoiminnan myötä.

 

Nytkin kun kokoonnuttiin lokakuun kuukausikokoukseen ja samalla Oktoberfestiin, niin ilmassa ei ollut mitään Vantaata mullistavaa. Ja kuitenkin: monenlaista pientä oli taas tapahtunut syyskuun kokouksen jälkeen.

 

Maailmalle kesällä nuorisovaihtoon tuettu Amanda oli tehnyt hienon raportin matkasta, ja se julkaistiin täällä nettisivuilla. Sitä oli mukava lukea.

 

Lauantaina syyskuun 17. päivänä osallistuttiin jo perinteisesti Kivistön kyläjuhliin Aurinkokivessä. Klubimme järjestysmiehet ohjasivat markkina-alueella niin liikennettä kuin seurasivat rauhallisesti käyttäytynyttä markkinaväkeäkin. Sisällä koulussa klubillamme oli myös Nappulakisoja mainostanut tiedotuspiste.

 

Paria viikkoa myöhemmin, lauantaina 1.10.2022, pidettiin  järjestämät siivoustalkoot ja kauden päättäjäiset Kivistössä Lipunkantajan kentän parkkipaikan luona. Siellä veljet pitivät grillin kuumana ja lettuja oli tarjolla.

 

Viikko tämän jälkeen alueemme aktiivinen naisklubi vietti 30-vuotisjuhlaansa Tulisuudelmassa. Juhlan juontaja oli Jaakko Selin ja juhlapuheen piti Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen. Juhla oli arvokas, mutta samalla rento ja viihdyttävä.

 

Monien onnittelijoiden letkassa oli mukana myös LC Vantaankoski-Vandaforsenin edustaja.

 

Koko ajan siis tapahtuu kaikenlaista pientä, joka on ehkä jollekin merkittävää.

 

Ja samalla tiellä jatketaan. Klubimme osallistuu esimerkiksi osaltaan Kilterin koulun Tukioppilastyön tukemiseen kustantamalla siihen tarvittavia t-paitoja.

 

Marraskuussa maksamme Kanniston koulun opettajan Pauliina Oshsnerin osallistumisen 7.-8.11.2022 -koulutukseen.

 

Ja tuota pikaa on kevät talvi ja edessä Nappulakisat. On niin monta tapaa tehdä hyvää.

 

Teksti: Thorleif Johansson


Lokakuun tietovisan piti edellisen kisan voittaja Kjell Palmroos (oik.), ja nyt sen voitti Matti Sollamo. Taustalla klubimme presidentti Michael Wackström (kesk.) ja sihteeri Olli Uusi-Eskola. Kuva: Jukka Nurmivaara.
Lokakuun tietovisan piti edellisen kisan voittaja...

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry N-piiri N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin