Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Vantaankoski-Vandaforsen

Nappulakisat siirtyvät

Nappulakisojen palkintojenjaon tiivistä yleisöä keväällä 2020. Kuva: Erik Åstrand.

Koronavirustilanne siirtää tähän mennessä jo 54 kertaa järjestetyt Nappulakisat. Viranomaisohjeet rajoittavat liian suurten kokoontumisten järjestämisen.

 

Vuosien varrella Nappulakisat on saanut iloisen kyläjuhlan piirteet. Viime vuonnakin 144 juoksijalla ja heidän huoltajillaan oli tilaisuus kokea paljon muutakin: tutustua paloautoon, oli poninratsastusta, kahvio, makkaraa, lettuja ja arpajaisetkin.

 

Kokoontumisrajoitukset siirtävät nyt siis tuon tapahtuman. Aika näyttää, mihin muotoon ja mihin aikaan. Se voi olla vaikkapa juoksua kesän kynnyksellä tai syksyllä koulujen alkamisen aikoihin. Seuraa siis Nappulakisa-tiedotusta

 

Nappulakisojen tuotolla on vuosikymmenien varrella autettu alueen asukkaita monin eri tavoin. Viime vuosina erityisesti lapset ja nuoret ovat olleet kohteina.

 

Suomen Lions-toiminta on juuri täyttänyt 70 vuotta. Siitä on tehdy TV-dokumentti, jossa tutut Nappulakisatkin näkyvät hetken aikaa. Katsele siis tuo dokumentti täältä:

 

  • - TV-dokumentti 38 min.

 

Teksti: Thorleif Johansson

Kuva: Erik Åstrand



Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry N-piiri N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin