Vastoin kaikkia ennustuksia perjantaina 24.5.2019 Tallinnassa ei satanut runsaasti. Sen sijaan ennustetusti joukko klubimme jäseniä ja leidejä teki kaupunkiin päivän mittaisen retken. Matkan järjestelyt oli hoitanut veljemme Kjell Palmroos.
Leppoisan retken pääkohde oli Viron merimuseo (). Se perustettiin Tallinnassa entisten kapteenien ja merimiesten aloitteesta vuonna 1935. Museo on pitkän historiansa aikana muuttanut useaan otteeseen.
Museon päänäyttely on sijainnut vuodesta 1981 lähtien lähes 500-vuotisen historian omaavassa Paks Margareeta -tykkitornissa, mutta nyt se on remontissa.
Niinpä suunnistimme museon toiseen, vuonna 2012 avattuun näyttelytilaan Lentosatamassa. Se on vähintään yhtä mielenkiintoinen! Jo itse betoninen rakennus on kiinnostava. Rooman Pantheonin kattorakennelmaa muistuttavat kolme kupolia ovat aikanaan olleet melkoisten lujuuslaskelmien tuloksia.
Keskeinen näyttelyhallin kohde on vuonna 1937 Englannissa Vickers-Armstrongin telakalla rakennettu Lembit-sukellusvene, jonne pääsi jopa sisälle. 59,5 metriä pitkä teräsputkilo pystyi aikanaan sukeltamaan 90 metrin syvyyteen tuhovarusteinaan kahdeksan torpedoa ja 20 miinaa.
Hallissa oli myös vesitaso Short 184 sekä vanhin Viron aluevesiltä Maasilinnasta löydetty laivan hylky.
Paljon muutakin mielenkiintoista nähtävää oli: purjelaivoja, veneitä ja merimiinoja, tykkejä, kanuunoita, rannikkopuolustussimulaattori.
Ulkona rannalla kellui sata vuotta vanha höyryjäänmurtaja Suur Tõll ja muita museolaivoja.
Museovierailun jälkeen patikoimme vanhassa kaupungissa veljiemme Pekka Markkulan ja Timo Mustosen valistaessa meitä monenlaisilla tiedoilla ja tarinoilla.
Kun vielä paluumatka sujui leppoisan jutustelun merkeissä, niin voidaan todeta presidenttimme Markku Lehtikuusen sanoin:
- Puseroon tarttui aimo annos historiaa puhumattakaan veljien / ladyjen huolettomasta läpänheitosta. Mukavien muistojen kansioon liitetään nämä...
Hieno kevätretki!
Teksti: Thorleif Johansson