Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Vantaankoski-Vandaforsen

Vantaankosken klubin itsenäisyyspäivä alkoi lipunnostolla

LC Vantaankoski-Vandaforsenin edustajat olivat paikalla presidenttinsä Timo Mustosen johdolla, kun LC Helsinki / Kaivoksela järjesti perinteisen lipunnoston Martinkeskuksen eli Martinlaakson vanhan ostarin päädyssä itsenäisyyspäivän aamuna kello 9. Lipunnosto järjestettiin nyt jo  39. kerran.

 

Osallistuminen oli vuosittainen perinne myös Vantaankosken klubille niin kuin lipunnostoa seurannut seppeleiden laskeminen sankarihaudoilla Pyhän Laurin kirkollakin.

 

Aamun lipunnostoon osallistui noin 150 henkilöä. Lipun nosti partiolippukunta Koskenhaltioiden Kuningaspingviinit -vartio (13-15 vuotiaat partiolaiset). Sen jälkeen Vantaan Naislaulajat ja Oltermannikuoro lauloivat Lippulaulun.

 

PCC, IDe Markus Flaaming nosti puheessaan esiin positiivisen elämänasenteen: - Veteraanimme ovat antaneet meille oivan esimerkin positiivisesta mielestä ja sinnikkyydestä saamalla pidetyksi isänmaamme vapaana vaikeinakin aikoina, hän totesi.

 

- Meidän tulee olla kiitollisia kaikille veteraaneille, kun voimme elää vapaina ja riippumattomina kansalaisina, hän sanoi.

 

Hän muistutti myös, että sotiemme veteraaneja on elossa vielä noin 24.000 ja heistä alle 3.000 on sotainvalideja.

 

- He ovat keski-iältään yli 90-vuotiaita kunniakansalaisia, ja tuen antaminen heille on todella tarpeellista, Flaaming totesi.

 

Puheen jälkeen Vantaan Naislaulajat ja Oltermannikuoro lauloivat Suomen laulun.

 

Sen jälkeen Pizzeria Della Casa järjesti kahvitarjoilun itsenäisyyspäivän kunniaksi.

 

Teksti ja kuva: Thorleif Johansson



Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry N-piiri N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin