Millainen on Suomen Lions-liiton LION-studio, jossa tehdään mm. käyttämät videot? Tähän lähti tutustumaan joukko LC Vantaankoski-Vandaforsenin jäseniä lauantaina 25.2.2017.
Syitä oli kaksikin. Ensinnäkin klubin omistama leijona pyörähtelee LION-studion videoissa. Oli siis lähdettävä tarkistamaan, missä se on seikkaillut.
Toiseksi: klubi oli päättänyt tukea Punaista Sulkaa vuokraamalla linja-auton ja lähtemällä Lahden MM-kisoihin lauantaiksi 25.2.2017. Ja kappas: videostudio sijaitseekin sadan metrin päässä kisojen pääportista.
Niinpä ennen Krista Pärmäkosken kisojen ensimmäisen mitalin tuonutta hiihtoa pysähdyttiin tuotantostudiolla.
on monessa mukana. Heidän tuotantoaan on näkynyt vuosien varrella tuhansissa mainos- ja yritysvideoissa, YLE:llä, MTV:llä… Urheilussa he ajavat mm. suorina lähetyksinä Nelosen Ruudulle SM-liigan otteluita.
Nytkin toimitusjohtaja Hannu Niikolla on tiukka aikataulu. Pitää lähteä Kouvolaan, jossa hän ohjaa saman illan Koo-Koon ja Pelicansin välisen liigaottelun suoran lähetyksen.
- Meidän automme ajaa paikalle. Siellä meillä on kuusi kameraa ja suora yhteys Pasilaan, jossa vuorostaan istuu graafikko. Olemme koko ajan häneen yhteydessä, Hannu kuvailee.
Linjojen ja yhteyksien on siis toimittava. Ja ohjaajan on oltava joka hetki herkkänä ja ajan tasalla.
Pasilassa lähetys kootaan lopulta sellaiseksi, jollaisena se ilmaantuu olohuoneisiimme.
Leijonan virtuaalipeilikuva
Mutta entä se LC Vantaankosken leijona? Videossa se keimailee Punaisen Sulan videoiden lopussa peilin edessä.
- Ei sitä peiliä ole sellaisena olemassakaan, Hannu myhäilee. - Heijastus vain luotiin tietokoneella peiliin kolmiulotteisena. Samalla kun koko studio rakennettiin virtuaalisena.
Haastattelutilanteissakin taustalla on vain vihreää kangasta. Lopullisessa videossa näkyy kuitenkin leijonapatsas ja parkettia ja koroketta ja taustan näytöt… Huikeaa osaamista.
Kaiken virtuaalisen keskellä aitoakin on. LION-studion haastattelut ovat aitoja. Samoin niihin liitetyt insertit, jotka näkyvät taustan näytöillä. Ne on kuvattu erikseen ja eri ympäristöissä kuvittamaan ja elävöittämään haastatteluja.
Ja haastattelijakin on aito. Hän on MTV Sport Uutisten uutispäällikkö Teemu Niikko, joka näkyy lähes päivittäin olohuoneissamme urheiluohjelmissa.
LION-studion videot kertovat siitä, miten Punaisen Sulan kampanjan varat käytetään nuorten hyvän elämän tukemiseen. Kannattaa siis katsoa – ja osallistua Punainen Sulka -keräykseen.
Linkkejä
Teksti: Thorleif Johansson
Kuvat: Mikael Johansson