Loistava sää ja iloinen markkinameininki leimasivat Kivistön kymmenettä kyläjuhlaa, jota vietettiin Aurinkokiven koululla 7.9.2019. Paikalle saapui päivän mittaan yli kaksituhatta osanottajaa, joista 900 oli oman koulun oppilaita.
Kivistön kyläjuhla on koko Kivistön suuralueen yhteinen tapahtuma, jossa asukkaat ja paikallistoimijat pääsevät tutustumaan toisiinsa iloisessa juhlahumussa. Esittäytyjinä on paikallisyhdistyksiä, urheiluseuroja, yrityksiä sekä Vantaan kaupungin toimialoja. Lisäksi juhlassa nautitaan upeista esiintyjistä.
Lavaohjelma painottui tänä vuonna kuorolauluun. Eikä yleisökään jäänyt osattomaksi, vaan yhdessä päästiin laulamaan myös Satumaasta aina kallioihin ja kukkuloihin asti.
Kyläjuhlan idea on yhteisöllisyys: yhteinen tekeminen, omien tuotosten esitteleminen, vuorovaikutus. Nämä lisäävät viihtyvyyttä ja osallisuutta. Samaa kuin tällä kerralla esillä ollut kuorolaulukin, jonka on todettu . Stressin vähentämisen lisäksi.
Kuorolaulun lisäksi lavaohjelmaan kuului karate- ja jujutsunäytös ja Vantaan Tanssiopisto esiintyi.
Liikuntasalissa Kivistön alueen toimijat esittelivät omia aktiviteettejaan. Oli kauneutta, itsehoitoa, eläkeläisiä, lapsille juttuja… Sai myös tavata rakennusyhtiöiden edustajia tai keskustella esimerkiksi Vantaan kaupunkisuunnittelun edustajien kanssa heidän pisteellään.
Ulkona oli monenmoista pomppulinnoista syötävään ja juotavaan asti. Erityisesti lapsille löytyi niin sisällä kuin ulkoalueellakin kaikenlaista touhuttavaa. Kunnon markkinahumua, siis.
Kaiken kaikkiaan paikalla oli 61 toimijaa. Ohessa joitakin näpsäyksiä päivän kulusta.
Kymmenvuotinen historia
Kivistön kyläjuhla on järjestetty vuosittain vuodesta 2009. Ensimmäisinä vuosina Kivistön kyläjuhla tunnettiin Marjan päivän juhlana. Kun Marja-Vantaa -nimestä luovuttiin, koko kylän yhteisen juhlan nimi muutettiin Kivistön kyläjuhlaksi.
Juhlapaikka on vaihdellut alueen kehityksen myötä. Esimerkiksi vuonna 2015 juhlittiin Kivistön vanhalla koululla jäähyväistunnelmissa, kun taas vuonna 2016 päästiin tutustumaan upouuteen Aurinkokiven monitoimitaloon. Siellä jatkettiin myös 2017, ja syksyn 2018 kyläjuhlaa vietettiin Kanniston koululla.
Tänä vuonna oltiin Aurinkokivessä. Niinpä pääsi myös kurkistamaan rakennuksen vastavalmistuneeseen siipeen. Uuden Aurinkokiven yhtenäiskoulun tiloja esittelevät koulun opettajat ja oppilaat sekä MarjaVerkon vapaaehtoiset.
Kivistön kyläjuhlan järjestää Kivistön suuralueen aluekehitysverkosto MarjaVerkko ry, jonka jäseniä myös Lions Club Vantaankoski-Vandaforsen sekä LC Rubiini-Rubinen ovat.
Linkkejä
MarjaVerkon kotisivut:
Lions-naisklubi
Kyläjuhlan järjestämisen mahdollistavat (aakkosissa) Avara, Bonava, Cramo, Finavia, Lujatalo, SRV, T2H Rakennus sekä Vantaan kaupunki.
Teksti ja kuvat: Thorleif Johansson