Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

Vantaa /

Rubiini-Rubinen

Kivistön Alepalla kerättiin apua lapsiperheille

Sonja Orupabo ja Airikki Pousi
Klubimme keräsi Kivistön Alepalla lapsiperheille apua lauantaina 26.9.2020.

Auta Lasta - Auta perhettä -nimisen keräyksen ideana oli, että kaupassa asioiva ostaa yhden ylimääräisen tuotteen apua tarvitsevalle. Tuote saattoi olla melkein mitä vain paitsi helposti pilaantuva tuoretavara. Poistuessaan kaupasta keräykseen osallistuva jätti sen lionsklubin koriin. 

Keräyksen päätyttyä tuotteet vietiin Kivistön kirkolle jaettavaksi seurakunnan kautta tarvitseville.

Keräys sai kiitosta. - Hyvä idea ja hieno tapa. Tulkaa useammin keräämään! lahjoittajat totesivat. He toivat tavaroita vielä keräyksen päätyttyäkin, kun annettuja tavaroita oltiin jo pakkaamassa.

- Laatikotkin loppuivat kaupasta ja ostimme jätesäkkejä kuljetukseen, Airikki Pousi myhäilee.

Helppoa ja käytännöllistä, siis. Ja tavaran antaminen on paljon luotettavampaa kuin rahan lahjoittaminen...



Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry N-piiri N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin