Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

Vantaa /

Rubiini-Rubinen

Kivistössä Lions-veteraaniklubi siirsi aatteen aloittavalle klubille

Siirtoasiakirja on nyt allekirjoitettu. Oikealta Pirjo Kortteisto, Håkan Sandell, Timo Suurnäkki ja Markku Lehtikuusi.
Torstaina 20.8.2020 Lions-aatetta siirrettiin uudelle sukupolvelle Vantaan Kivistössä. Sitä varten kokoonnuttiin Airikki (LC Vantaa / Rubiini-Rubinen) ja Tapio (LC Vantaankoski-Vandaforsen) Pousin kodin terassille.

Kokoontumisen taustana oli kahden klubin kohtaaminen. Erään veteraaniklubin, LC Vantaa / Etelän kunniakas 49-vuotinen toiminta oli päättynyt 30.6.2020 pääosin jäsenten ikääntymisen myötä. Vuosikymmenten varrella klubilla oli takanaan muun muassa nappulakisatoimintaa ja se tunnettiin myös pienoisgolf-radastaan. Mutta nyt oltiin tultu vaiheeseen, jossa oli aika lopetella.

Samaan aikaan Vantaan Kivistön suuralueella LC Vantaankoski-Vandaforsenin yhteydessä on toiminut liitännäisklubi LC Vantaa / Rubiini-Rubinen, ja sen oli määrä itsenäistyä.

Niinpä meneillään oli kaksi luonnollista kehitysvaihetta klubien tarinassa: toiminnan kunniallinen päättäminen ja uuden sukupolven toiminnan itsenäistyminen.

Näitä molempia vaiheita yhdistää eräs asia: Lions-aate.

Tuota aatetta kokoonnuttiin nyt siirtämään uudelle sukupolvelle. LC Vantaa / Etelästä aatetta luovuttamassa oli klubin viimeinen presidentti Håkan Sandell, ja sen otti vastaan LC Vantaa / Rubiini -liitännäisklubin presidentti Pirjo Kortteisto.

Aatteen siirtoon liittyvän asiakirjan allekirjoitusta olivat seuraamassa LC Vantaa / Etelän rahastonhoitaja Timo Suurnäkki sekä LC Vantaa / Rubiinin isäntäklubin eli LC Vantaankosken rahastonhoitaja Markku Lehtikuusi.

Lisäksi paikalla oli Rubiinista lion Marita Lehikoinen ja Vantaankosken klubista sen presidentti Kaj Vuorinen sekä lion Thorleif Johansson.

Nyt allekirjoitetussa siirtoasiakirjassa todettiin:

Tällä päivämäärällä
Lions Club Vantaa / Etelä
siirtää Lions-aatteen seuraajalleen
Lions Club Vantaa / Rubiini-Rubinen

Leijonahenki! On meille tärkeää.
Leijonahenki! Se meitä yhdistää.
Saman hengen kun myös
nuoret tuntee toimissaan,
on tää aate voimissaan.

Tästä on hyvä jatkaa, ja niinpä LC Vantaankosken liitännäisklubina toista vuotta toiminut LC Vantaa / Rubiini-Rubinen pitää perustamiskokouksensa 2.9.2020. Se toimii Kivistön suuraluella jatkaen sille siirretyn Lions-aatteen mukaisesti.

Teksti ja kuvat: Thorleif Johansson



Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry N-piiri N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin