Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

Vantaa /

Rubiini-Rubinen

Nyt se sitten tapahtui!

Keskiviikkona 2.9.2020 kokoontui kymmenen innokasta naista Kivistön asukastila Rubiiniin perustamaan uutta lionsklubia. Mukana oli myös kaksi opasta LC Vantaankoski-Vandaforsen -klubista.

Uusi aika käynnistyi keskiviikkona 2.9.2020, kun Vantaan Kivistöön perustettiin uusi lionsklubi Vantaa / Rubiini-Rubinen. Klubin jäsenet olivat toimineet jo jonkin aikaa LC Vantaankosk-Vandaforsen -klubin liitännäisinä, mutta nyt oli aika itsenäistyä.

 

Lionsklubit muodostavat maailman laajimman palveluverkoston. Järjestössä on 1,4 miljoonaa jäsentä yli 200 maassa. Klubit palvelevat kuitenkin ennen kaikkea paikallisesti oman ympäristönsä ihmisiä.

 

Uuden klubin toiminta-alue on Kivistön suuralue, jolle on viime vuosina muuttanut tuhansia uusia asukkaita eri puolilta maata. Klubi haluaa omalta osaltaan olla rakentamassa ja kehittämässä siitä turvallista ja yhteisöllistä asuinaluetta.

 

Tämän syksyn toimintasuunnitelmassa on muun muassa palvelu- ja avustusaktiviteetti ”Auta Lasta, Auta Perhettä”, jossa kauppaan saapuvia asiakkaita pyydetään ostamaan yksi ylimääräinen tuote kaupasta ja lahjoittamaan se lionsklubin keräyspisteeseen. 

 

Keräyspäivän jälkeen lionit toimittavat lahjoitetut tuotteet paikalliseen diakoniatyöhön, joka jakaa tuotteet asiakkailleen.

 

Moni perhe on viime vuosina osallistanut myös lapsensa tällaiseen aktiviteettiin. Samalla kun lapset näkevät, ettei kaikilla mene yhtä hyvin, he oppivat ymmärtämään toisista huolehtimisen sekä avun antamisen tärkeyden.

 

Tänä syksynä klubi tuottaa myös Kivistön suuralueen kalenterin, jonka kuvat kertovat alueen monipuolisesta toiminnasta ja historiasta.

 

Klubi kokoontuu Kivistön suuralueen yhteisessä asukastila Rubiinissa, jota hallinnoi alueen aktiivinen yhteisötoimija MarjaVerkko.

 

Kivistön suuralueella on toiminut vuodesta 1963 myös miesklubi LC Vantaankoski-Vandaforsen, joka on tullut tunnetuksi mm. Seutulan koululla vuosittain järjestettävistä Nappulakisoistaan.

 

 

Teksti: Thorleif Johansson

Kuvat: Jukka Nurmivaara

 

Linkit:

 

Lions Club Vantaa /Rubiini-Rubinen:

Lions Club Vantaankoski-Vandaforsen: 

MarjaVerkko:


Klubiin liittyneen Sonja Orupabon kummi Airikki Pousi sytytti lionskynttilän uudelle jäsenelle.
Klubiin liittyneen Sonja Orupabon kummi Airikki Po...
Kummi Pirjo Kortteisto kiinnitti Lions-merkin uuden jäsenen Marianne Ruususen rintaan.
Kummi Pirjo Kortteisto kiinnitti Lions-merkin uude...
Kesäkuun lopussa 2020 kunniakkaan Lions-historiansa päättänyt LC Vantaa / Etelä halusi siirtää Lions-aatteen nyt perustetulle klubille. Sen merkkinä heidän standaarinsa ja uusien jäsenten vastaanottamisen yhteydessä käytettävä hopeinen kynttelikkö jatkavat nyt Lions-elämäänsä uuden klubin hoivissa.
Kesäkuun lopussa 2020 kunniakkaan Lions-historians...


Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry N-piiri N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin